Mikkelin harrastusmahdollisuudet esillä Saimaa-stadiumilla

19.09.2018

Aktiivinen arki ja LiHAppro -tapahtumat keräävät kokoavat mikkeliläiset yhdistykset saman katon alle.

Syyskuun lopulla kannattaa olla liikkeellä, jos halajaa uutta aktiviteettiä itselleen. Aktiivinen arki -tapahtuma ja nuorten liikunta- ja harrasteappro keräävät paikalliset yhdistykset esittelemään toimintaansa Kalevankankaalle, Saimaa-stadiumille.

Nuorille ja opiskelijoille suunnattu LiHAppro järjestetään perjantaina 21.9. kello 12 – 15 ja kaikenikäisten Aktiivinen arki lauantaina 22.9. kello 10 – 14. Molemmissa tapahtumissa pääsee tutustumaan harrastuksiin laidasta laitaan; mukana on toimijoita niin liikunnan, kulttuurin, sosiaali- ja terveysalan kuin ennaltaehkäisevän työnkin saralta.

Stadiumi tarjoaa puitteet kolmatta kertaa järjestettävälle LiHApprolle sekä kuuden vuoden tauon jälkeen järjestettävälle Aktiivinen arki -tapahtumalle. Tapahtumien tarkoitus on esitellä uutta harrastusta pohtivalle laaja skaala paikallisia harrastusmahdollisuuksia ja saada yhdistysten välistä yhteistyötä kehitettyä. Toimijat pystyttävät stadiumille omia esittelypisteitään, joiden lisäksi nähdään ja kuullaan esityksiä ja lajinäytöksiä. Molemmissa tapahtumissa ei tarvitse tyytyä vain katselemaan ja kuuntelemaan, vaan paikan päällä pääsee itse kokeilemaan, testaamaan ja tutkimaan erilaisia lajeja ja toimintoja. Tapahtumaan tulevien kannattaakin laittaa päälle sellaiset vaatteet, missä taipuu niin tanssi, kiipeily kuin maalaaminenkin.

Myös stadiumin pääovien edusta on valjastettu osaksi tapahtumaa. Ulkoalueelle oman pisteensä pystyttävät muun muassa Mikkelin Latu, Velo Saimaa, ESLi, Mikkelin Jousiampujat ja Mikkelin Järvipelastajat. Aktiiviseen arkeen on yhdistetty tänä vuonna myös kansalaisopiston järjestämä Sauvakävelysafari, jossa pääsee ohjatusti kiertämään Kalevankankaan pururatoja lämmittelyjumpan jälkeen.

Perjantain LiHApprossa päivän juonena on puolestaan suorittaa tehtäviä alueella ja kerätä samalla rasteja tapahtumapassiin. Perjantaina nuoret pääsevät myös tutustumaan Supercornerin alakertaan maksutta kello 12 – 13 välillä.

Aktiivisen arjen järjestävät Mikkelin kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelut sekä kulttuuripalvelut. LiHApprossa ovat mukana lisäksi myös Xamk, Esedu, ESLi sekä Meijän Mikkeli -hanke.
 

Kuva: Saimaa-stadiumin markkinointipäällikkö Maria Honkanen, Mikkelin kaupungin liikuntasuunnittelija Tiina Juhola, Xamkin liikuntasuunnittelija Essi Kähkönen ja Mikkelin kaupungin kulttuuripäällikkö Susanna Latvala odottavat jo ensi viikonlopun harrastemessuja.

Aktiivisessa arjessa mukana ovat:

Mikkelin kansalaisopisto, Urheiluseura Hatsina, Tanssikoulu La Carmencita, Mikkelin Kilpa-Veikot, Mikkeli Bouncers, Mikkelin Naisvoimistelijat, Slice Mikkeli, Haidong Gumdo, Mikkeli-seura, Mikkelin Kansantanssin ystävät, Nuotiopiiri-hanke (Mikkelin Setlementti), Brahen voimistelijat Bravo ry, Juniori-Jukurit, Mikkelin kulttuuripalvelut & Taidemoovit 2.0 -hanke, Mikkelin ehkäisevä päihdetyö sekä Ohjaamo Olkkari, Velo Saimaa, Mikkelin Latu, Kuntokeskus OTE, Saimaa Stadiumi / kiipeilyseinä, Hattu ry & Mikkelin kansalaisopisto/ näyttämötaide ja taiteen perusopetus, Taito Itä-Suomi, Mikkelin kaupunki, Mikkelin Kirjoittajat, Mikkelin Jousiampujat, Porrassalmen Urheilijat, Kamppailuinstituutti Mikkeli, ESLi, Tennis -88, Mikkelin Luistelijat, Mikkelin seudun epilepsiayhdistys, Hacklab, LOB -82, Estery, Tuomiokirkkoseurakunta / lapsi- ja perhetyö, MAHL, Mikkelin Tanssihullut, Meijän Mikkeli -hanke, Mikkelin roller derby, Pikku Ketun sirkus, Mikkelin Omakotiyhdistys ry, Voimisteluseura Sirius, Mikkelin Järvipelastajat, Mikkelangelot, MNMKY, Suomen Krikettiliitto

Tapahtuman juliste (kuvalinkki)