Mikkelin Kansainväliset Suurmarkkinat onnistuivat yli odotusten – Neljän päivän aikana kävijöitä yli 65 000

24.06.2019

Mikkelin Kansainvälisten Suurmarkkinoiden tapahtumavastaava Ari Kallas kertoo, että nelipäiväiset Mikkelin Kansainväliset Suurmarkkinat 20.-23.6.2019 ovat olleet menestyksekkäät. Tyytyväisiä ovat olleet niin kauppiaat kuin yleisökin. Mikkelin Kansainväliset Suurmarkkinat ovat vakiinnuttaneet asemansa yhtenä maamme suurimmista ja viihtyisimmistä juhannustapahtumista.

Markkinoille osallistui yli 120 yrittäjää yli 30 eri maasta. Eri maiden ja maakuntien erikoisuudet kiinnostivat yleisöä kovasti. Ihmiset aidosti nauttivat kaikilla aisteillaan. Katusoittajat eri maista, taiteilijat työnäytöksineen, upeat osastot herkullisine tuoksuineen virittivät ihmiset upeaan leppoisaan hyvin ”epäsuomalaiseen” markkinamenoon.

Iloinen puheensorina lukuisilla eri kielillä täytti markkina-alueen ja säätkin suosivat tapahtumaa. Yleisöä kävi markkinoilla neljässä päivässä peräti yli 65.000. Ruuhkaa riitti aivan loppuun asti eli markkinoiden sulkeutuessa sunnuntaina klo 18.00 ihmisiä oli vielä paikalla tuhatmäärin toivoen jatkoaikaa markkinoille.

Tapahtuma-alue eli Mikkelin satama tarjosi tapahtumalle upeat ja erittäin viihtyisät puitteet.

Jos joku ei Mikkelissä ennättänyt tutustua Kansainvälisiin Suurmarkkinoihin niin ei hätää, sillä markkinat jatkavat matkaansa Lappeenrantaan, jossa ne pidetään ensi viikolla 27.-30.6.2019 Satamatorilla ja Kasinon puistossa.