Mikkelin kaupungin viime vuoden tulos muodostui 3,8 miljoonaa euroa alijäämäiseksi

Mikkelin kaupungintalo.

Kaupunginhallitus käsittelee viime vuoden tilinpäätöstä ensi maanantain kokouksessaan 28.3.2022. Hallituksen käsittelyn jälkeen tilinpäätös menee tarkastuslautakunnan arvioitavaksi ja tilintarkastajan tarkastettavaksi. Kaupunginvaltuusto käsittelee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja vuoden 2021 tilinpäätöksen kesäkuussa.

Kaupungin tilikauden 2021 tulos muodostui 3,8 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tulosta voidaan kuitenkin pitää pienenä torjuntavoittona, sillä vielä loppuvuodesta pahimmat skenaariot ennakoivat yli kymmenen miljoonan euron alijäämää. Edellisestä vuodesta kaupungin taloudellinen tulos kuitenkin heikentyi merkittävästi: 13,25 miljoonaa euroa.

Vuoden 2020 ylijäämäiseen tulokseen vaikuttivat poikkeukselliset tuloerät. Muutoin viime vuosien tilinpäätökset ovat vuoden 2021 tavoin olleet alijäämäisiä. Suurin syy viime vuosien alijäämäisyyteen on ollut sote-kustannusten merkittävä kasvu.

Koronakustannukset korona-avustuksia suuremmat

Kaupungin taseessa on vuoden 2021 tilinpäätöksessä kumulatiivista alijäämää 33,55 miljoonaa euroa. Summaan vaikuttaa paitsi tilikauden tulos, myös edellisten tilikausien yli-/alijäämiin kirjatut kirjanpidolliset oikaisut, joista merkittävin on liikelaitos Otavian nettilukiotoiminnan valtionosuuksien takaisinperinnän kohtuullistamissumma, 2,4 miljoonaa euroa.

Alkuperäinen vuoden 2021 talousarvio laadittiin 2,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Talousarvioon Essoten kuntalaskutukseen varattu summa ei sisältänyt koronapandemian ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä toimenpiteitä, sillä talousarvion laatimisvaiheessa oletettiin valtion korvaustaso 100-prosenttiseksi ja korvausten ohjautuvan suoraan Essotelle. Avustusmenettelyjen tarkennuttua laskutti Essote koronakulut kuitenkin jäsenkunnilta; Mikkelin kaupungin kuntalaskutus sisälsi koronaan liittyviä kuluja jopa 17 miljoonaa euroa. Näitä kustannuksia kattamaan tarkoitettuja avustuksia kirjattiin kuitenkin vain 7,8 miljoonaa euroa.

Koronakustannusten ja korona-avustusten erotus jää haettavaksi vuoden 2022 puolella harkinnanvaraisena korona-avustuksena, jonka suuruus ratkeaa vasta hakuprosessin myötä. Sote-kustannusten 236,4 miljoonaa euron kokonaissumma sisälsi myös 7,4 miljoonan euron lisäveloituksen Essoten takautuvaan palkkaharmonisointiin varautumisen johdosta. Essoten kulut ylittivät alkuperäisen talousarvion huimalla 21,6 miljoonalla eurolla. Koronan nettovaikutukseksi Mikkelin kaupungin talouteen arvioidaan vuonna 2021 kaikkiaan noin -5,9 miljoonaa euroa.

Toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi

Tilikauden aikana toteutettiin lukuisia hyväksyttyjä talouden tasapainotustoimenpiteitä. Tasapainotusohjelmien vaikutus näkyy taloudessa esimerkiksi henkilöstömenojen toteumassa. Tehtyjen säästötoimien jälkeenkin näkymä talouteen oli alijäämäinen, niinpä syksyn 2021 talousarviokäsittelyssä linjattiin uuden, järjestyksessään neljännen talouden tasapainottamisohjelman eli Palvelut ja tulevaisuus -ohjelman laatimisesta.

Tasapainotusohjelmien tavoitteena on saada kaupungin käyttötalous kestävälle pohjalle siten, että tulojen ja menojen välinen rakenteellinen epäsuhta korjaantuu. Taseeseen kertyneiden alijäämien kattamiseksi valmistellaan energiaomistusjärjestelyitä. Nyt käynnissä olevia sopeutustoimenpiteitä suunnitellaan poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa sote-uudistuksen rahoitusvaikutusten vuoksi.

Elinvoimaa vesiosaamisesta ja Visulahden kehittymisestä

Koronasta ja talouspaineista huolimatta kaupungin palvelut toteutuivat vuonna 2021 suunnitelman mukaisesti. Ilahduttavaa oli, että kuluva lukuvuosi on pystytty toteuttamaan perusopetuksen ja lukion osalta lähiopetuksena. 

Kaupungin elinvoiman näkökulmasta merkittäviä etappeja vuonna 2021 olivat uuden jätevedenpuhdistamon käyttöönotto sekä Visulahden alueen kehittyminen. Vesiosaaminen ympärille syntynyt innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus mahdollistaa EcoSairilan kokonaisuuden jatkokehitystä. Kalevankankaan alueen merkitys kaupunkilaisten lähiliikuntapaikkana on korostunut.

Linkki kaupunginhallituksen esityslistaan