Mikkelin kaupungin ympäristötilinpäätös vuodelta 2019

Ympäristötilinpäätös on tehty vuodesta 2005 alkaen osaksi kaupungin tilinpäätöstä. Ympäristötilinpäätös kattaa pääosin Mikkelin kaupunkiorganisaatiossa toimintayksiköitä koskevat ympäristötulot ja -menot sekä ympäristöinvestoinnit. Siihen on otettu Mikkelin vesiliikelaitoksen ympäristöön liittyvät lupaehdot ja toiminnan toteutumisen tarkkailu suhteessa lupaehtoihin.

Kaupungin yhteenlasketut ympäristötulot olivat 6,62 miljoonaa euroa, joka on 5,9 prosenttia kaupungin kaikista toimintatuloista. Lähes kaikki tulot tulivat jätevesimaksuista (94 %). Muita tuloja tuli muun muassa viranomaistehtävien hoitamiseen liittyvistä lupa- ja valvontamaksuista (102 000 euroa).

Ympäristömenot olivat 10,46 miljoonaa euroa, joka on 2,4 prosenttia kaupungin kaikista toimintakuluista. Suurimmat menoerät olivat viemärilaitoksen poistot (20,4 %) ja jäteveden puhdistus (22,1 %). Ympäristömenoihin lasketaan myös ympäristönsuojeluun liittyvät verot ja veroluonteiset maksut, joita ovat sähkövero ja polttoainevero. Muita kuluja olivat muun muassa ympäristönsuojelun viranomaistehtävien hoitoon liittyvät kulut (376 000 euroa), katujen pölyämisen ehkäisystä johtuvat kulut (95 000 euroa) sekä kunnan toiminnoista syntyvien jätteiden käsittelyyn ja liikenne- ym. alueiden puhtaanapitoon liittyvät kulut (363 000 euroa). Maaperän ja pohjaveden suojelu (378 000 euroa) pitää sisällään muun muassa puhdistustyöt, suunnittelun, tutkimukset sekä seurannan. Lopetettujen kaatopaikka-alueiden suotovesien ja ympäristön tarkkailuvelvoite kuuluu kaupungille osakassopimuksen mukaisesti (yhteensä noin 157 000 euroa).

Ympäristöinvestoinnit olivat 17,4 miljoonaa euroa, joka oli 51,5 prosenttia kaupungin kaikista käyttöomaisuusinvestoinneista. Suurimmat investoinnit liittyivät uuteen jätevedenpuhdistamoon (14,48 miljoonaa euroa), jäteveden puhdistamiseen ja viemäröintiin sekä melun torjuntaan (Juvantien meluaita 245 000 euroa ja VT5-töiden yhteydessä rakennettavia melusuojauksia 445 900 euroa) ja vesiensuojelun edistämiseen (Pitkäjärven hulevesien biohiilisuodatusjärjestelmä 94 000 euroa ja Ristiinan vanhan kaatopaikan suotovesijärjestelmä 26 000 euroa).

Ympäristövastuu on aikaisemmista tapahtumista johtuva, ympäristöön liittyvä olemassa oleva velvoite, joka todennäköisesti tulee aiheuttamaan kuluja. Tällainen ympäristövastuuseen liittyvä vastainen kulu merkitään taseeseen joko pakollisena varauksena tai siirtovelkana. Vuoden 2019 ympäristövastuuvaraukset olivat yhteensä 76 000 euroa. Ne kohdistuivat Meijeripuistoon ja Mannerheimintielle.

Linkki: Ympäristötilinpäätös kokonaisuudessaan