Mikkelin kaupungin yrityspalkinto 2020 Casemet Oy:lle

07.03.2021

Artikkelin kuva

Vuoden 2020 Mikkelin kaupungin yrityspalkinto on myönnetty metallituotealan Casemet Oy:lle.

Vuonna 2016 perustetulla yrityksellä on nuoresta iästään huolimatta pitkät perinteet. Toiminta käynnistyi liiketoimintakaupalla, jossa juuri perustettu Casemet Oy osti Ensto-konsernilta vuonna 1974 perustetun Mikkelin-tehtaan. Tämän jälkeen omistajaperheet fuusioivat vuonna 1985 perustetun Mikemet Oy:n toiminnan Casemet Oy:hyn. Yhtenä yrityspalkinnon perusteena onkin nähty yhdistettyjen yritysten elinkaarelta kerätyn osaamisen säilyttäminen ja uudistaminen Mikkelissä.

– Yritys on syntynyt ja kasvanut Mikkelissä. Aina on ollut selvää, että yrityksen kotipaikka on täällä, sanoo toimitusjohtaja Jukka Kokkonen, itsekin syntyperäinen mikkeliläinen.

Casemet Oy tunnetaan erityisesti metallikoteloista, joka on yrityksen oma tuote sekä ohutlevy- ja sähkömekaaniikan sopimusvalmistuksesta teollisuudelle.

– Käytännössä edustamme teknologiateollisuutta, Jukka Kokkonen sanoo.

Tuotteista suurin osa menee Mikkelin seudun ulkopuolelle ja myös ulkomaille. Casemet on merkittävä toimija paikallisessa tuotannollisten yritysten verkostossa, sillä usea mikkeliläinen yritys käyttää Casemetin koteloita omissa ratkaisuissaan ja hyödyntävät Casemetin muitakin palveluita. Casemet ostaa myös paljon alihankintapalveluja paikallisilta yrittäjiltä.

Casemet on investoinut viime vuosina merkittävästi tuotantokoneisiin. Investoinnit mahdollistavat uudenlaista tuotantotoimintaa ja tehostavat tuotantoa. Toimitusjohtajalla on selkeä näkemys investointien tärkeydestä.

– Investointeja pitää tehdä jatkuvasti, jotta pysymme kilpailussa mukana. Lisäksi täytyy muistaa, että kilpailijamme ovat globaaleja. Tärkeä kasvusuunta on automatisaatiossa ja digitalisaatiossa, Kokkonen kertoo.

Yritys on rekrytoinut jatkuvasti osaajia ja tulee tarjoamaan myös jatkossa mielenkiintoisia työpaikkoja Mikkelissä. Nykyisellään konsernin henkilöstön määrä on lähes parisataa henkilöä.

Arvoissa painottuvat kumppanuus, erinomaisuus ja kasvu

Vuonna 2018 yritys osti tehtaan Viron Pärnussa. Konsernin liikevaihto on ollut viime vuodet kasvava, vuonna 2020 se oli yli 17 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti oli vuonna 2020 yli kolme ja euroina yli 540 000, koko toiminta-ajalla liikevoittoprosentti on pysynyt 3–5 prosentin luokassa. Sijoitetun pääoman tuotto on pysynyt toimialan mediaania korkeampana. Omavaraisuusaste on kohtuulliset 33 prosenttia.

Casemet ei turhaan pidä kynttilää vakan alla. Yrityksen arvoihin nimittäin kuuluu ”kasvu”. Erityistä on se, että arvomaailman on määritellyt henkilöstö.

– Kasvu on ainoa oikea tie, Jukka Kokkonen avaa arvoa.

– Jos ei kasva niin kutistuu, viinirypäleen jäätyä pöydälle siitä tulee lopulta rusina. Toisaalta kasvu on muiden arvojemme eli kumppanuuden ja erinomaisuuden kanssa samanarvoisessa asemassa. Kasvu saavutetaan hyvän asiakas- ja sidosryhmäkumppanuuden ja sitä kautta tulevan erinomaisuuden avulla. Tärkeää on myös se, että arvot on määritellyt nimenomaan henkilökunta, ei johto.

Onnistumisia haastavinakin aikoina

Koronapandemian aika on vaikuttanut myös Casemetin toimialalla. Takana on haastava vuosi, mutta mukaan mahtuu paljon onnistumisia, mikä näkyy liikevaihdossa.

– Haasteista huolimatta teimme positiivisen tuloksen. Yt-neuvottelut jouduimme käymään, mutta lomautuksia jouduttiin onneksi toteuttamaan hyvin vähän, Jukka Kokkonen summaa.

– Kaupungin yrityspalkinto tietenkin lämmittää mieltä. Tämä on osoitus siitä, että ulkopuolella huomataan tekemämme hyvä työ ja henkilöstömme omistautuminen. Olemme onnistuneet monessa asiassa.

Mikkelin kaupungin yrityspalkinto on perinteinen kaupunginhallituksen osoittama tunnustus Mikkelissä toimivalle yritykselle. Palkintoa myönnettäessä arvioidaan muun muassa seuraavia seikkoja:

  • yrityksen toiminnan kannattavuus
  • yrityksen toiminta-ajatus ja tuoteideat
  • yrityksen toiminnan jatkuva, pitkäjänteinen kehitys
  • yrityksen tarjoamat työpaikat ja niiden pysyvyys
  • markkina-alueen laajuus
  • merkitys myönteisen Mikkeli-kuvan kehittymiselle

Mikkelin kaupunginhallitus valitsee palkinnon saajan Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ehdokasvalmistelun pohjalta.

Linkki: Casemetin yritysesittely Youtubessa

Kuva: Casemet Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kokkonen.