Mikkelin kaupunki kilpailutti mainostoimistot – sopimukset kahden yrityksen kanssa

20.04.2018

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupunki on tehnyt puitesopimukset mainostoimistokilpailutuksen jälkeen. Uudet sopimukset on allekirjoitettu kahden yrityksen kanssa.

Kilpailutuksen perusteella Mikkelin kaupunki on päätynyt tekemään yhteistyötä mikkeliläisen Mainos- ja digitoimisto Groteski Oy:n ja kaakkoissuomalaisen strategisen viestinnän ja markkinoinnin suunnittelutoimiston Nitroid Oy:n kanssa. Groteskin toimisto sijaitsee Mikkelin rautatieasemalla. Nitroidilla on Kouvolan, Kotkan, Lappeenrannan ja Mikkelin lisäksi toimipiste myös Turussa.

– Valitsemalla kaksi toimistoa pyrimme yhtenäistämään tulevan brändin mukaista ilmettämme, kertoo kaupungin markkinointisuunnittelija Emmi Eronen.

Mikkelin kaupungin uusi brändi julkaistaan ennen juhannusta.