Mikkelin kaupunki päätti allekirjoittaa Euroopan kiertotalouskaupunkien julkilausuman

Kierrätysastioita.

Mikkelin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 26.10. Euroopan kiertotalouskaupunkien julkilausuman ja oikeutti kaupunginjohtajan allekirjoittamaan asiakirjan. 

Mikkeli on mukana eurooppalaisessa CityLoops-projektissa, jonka Mikkelin osuuden tavoitteena on muun muassa rakennusjätteen ja orgaanisen jätteen kierrätyksen tehostaminen. Mikkeli on yksi kuudesta pilottikohteesta. Mikkelin budjetti on 1 331 757 euroa, josta kehitysyhtiö Miksein osuus on 609 132 euroa ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun 722 625 euroa. 

Projektin julkilausumaan toivotaan CityLoopsissa mukana olevien kaupunkien allekirjoitusta. Jo allekirjoittaneita kaupunkeja ennen Mikkeliä ovat muun muassa Helsinki, Malmö ja Sevilla. Lisäksi allekirjoituksen ovat luvanneet muun muassa Turku, Tampere, Budapest ja Freiburg.

Julkilausumaan kuuluu kiertotalousasioiden kehittämistä ja seurantaa sekä raportointia. Lisäksi julkilausumaan sitoutuneille kaupungeille on tarjolla erilaisia kiertotalouden edistämiseen liittyviä työkaluja kuten ohjeita ja oppaita, yhteyksiä eri kiertotalouden toimijoihin sekä ”best practice” -käytäntöjä.

Mikkeli sitoutuu kehittämään ja edistämään kiertotaloutta

Julkilausumassa kaupunki ilmoittaa sitoutuvansa kehittämään ja edistämään selkeitä kiertotaloutta edistäviä tavoitteita sekä lisäämään tietoisuutta kiertotalouden käytännöistä sekä organisaation sisällä että kaupunkilaisten ja yritysten keskuudessa. Periaatteet otetaan huomioon muun muassa infrastruktuurissa ja kaupunkisuunnittelussa.

Lisäksi Mikkeli sitoutuu tarkkailemaan edistymistä kiertotalousasioissa ja kiertotaloustoimenpiteiden vaikutusta sekä raportoimaan kerran vuodessa edistymisestään.

Linkki: Kiertotalouskaupungin julkilausuma (englanniksi), kaupunginhallituksen esityslistan/pöytäkirjan liite