Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunnan kannanotto: Alemman tieverkon kunto surkea

Maaseutua kuvattu ilmasta.

Koronaepidemian seurauksena etätyö jää oletettavasti osaksi työnteon tapaa, ja vapaa-ajanasuntojen käyttö ympäri vuoden lisääntyy. Tämä merkitsee muun muassa tarvetta parantaa haja-asutusalueiden tiestön kuntoa ja kunnossapitoa. Asiasta on antanut lausuntonsa Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta.

Valtuuskunta käsitteli kokouksessaan haja-asutusalueiden tiestön tilaa. Valtuuskunta on huolissaan erityisesti valtion alemman asteisen tiestön kunnosta.

Valtuuskunta viittaa omien havaintojensa lisäksi MTK-Etelä-Savon jäsenistölleen tekemään kyselyyn. Sen mukaan joka neljäs vastaajista piti kuntoa erittäin huonona ja useampi kuin puolet huonona. Vapaassa vastauksissa korostettiin erityisesti raskaalle liikenteelle ja jakeluliikenteelle aiheutuvia ongelmia.

Tiestön kunto on ollut huono jo vuosia, ja kunnostamisen korjausvelka kasvanut erittäin suureksi. Tilanteen korjaaminen edellyttää valtion budjettirahoituksen merkittävää kasvattamista.

Valmisteltaessa valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa on perusteltua asettaa strategiseksi tavoitteeksi myös vapaa-ajan asumisen, matkailun ja monipaikkaisuuden edistäminen ja kehittäminen.

Valtuuskunta muistuttaa, että vapaa-ajanasumisen merkitys seudun kehittymiseen ja seututalouteen kasvaa vapaa-ajanasuntojen käytön lisääntymisen myötä. Käytön edellytyksissä tiestön kunto on tärkeä tekijä.

 Vapaa-ajansukasvaltuuskunta on Mikkelin seudun kuntien neuvoa antava elin, jonka puheenjohtaja on Ilkka Juva.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia