Mikkelin Tieteen päivillä teemana hyvä ja paha tieto

kirjoja

Mikkelin Tieteen päivät järjestetään 13.-16.4.2021 kokonaan verkossa. Nelipäiväisen tapahtuman ohjelma on juuri julkaistu osoitteessa muc.fi/tieteenpaivat.  Valtakunnallisen konseptin mukaan suunnitellun tapahtuman ohjelma rakentuu Hyvä ja paha tieto -teeman ympärille ja sitä lähestytään eri näkökulmista.  Mikkelin ohjelma tarjoaa katsauksen muun muassa historian vaarallisuuteen, siihen mikä planeetalla sairastuttaa, Saimaan mikromuoveihin sekä nähdäänkö metsä puilta. Tieteen päivien aikana julkistetaan myös Tieteenkesyttäjä 2021 sekä Tieteenkesyttäjä Juniori. Aalto-yliopiston BScBA-ohjelman paras kandityö palkitaan myös samassa yhteydessä.

  • Olemme iloisia siitä, että olemme löytäneet monipuolisen asiantuntijajoukon puhumaan Mikkelin Tieteen päiville. Ohjelmaosioita on suunniteltu eri-ikäisille kuulijoille paikallisten yhteistyökumppaneidemme kanssa ja sessiot ovat kaikille kiinnostuneille avoimia ja maksuttomia. Toivomme, että tämä virtuaalisena järjestettävä tapahtuma löytää myös uutta kuulijakuntaa muun muassa yläkouluikäisten joukosta, tapahtuman järjestämisestä vastuussa oleva Ulla Jurvanen Mikkelin yliopistokeskuksesta toteaa.

Tieteen päivien kysymykset liittyvät monella tavalla hyvään elämään ja tieteen merkitykseen. Voiko kaikkea tietoa käyttää sekä hyvään että pahaan? Mitä eroa on tiedolla ja mielipiteellä? Miten aivomme käsittelevät uutta tietoa? Keitä tieto palvelee tulevaisuudessa?

Tieteen päivät on suurelle yleisölle suunnattu, monitieteinen ja maksuton tiedetapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat yleistajuisesti ja laaja-alaisesti tieteestä ja tutkimuksesta sekä tieteen mahdollisuuksista.

Mikkelissä on järjestetty Mikkelin Tiedepäivät –tapahtumaa paikallisin voimin vuosina 2009-2018. Tapahtuma järjestetään tänä keväänä poikkeuksellisesti verkossa webinaarina. Valtakunnallisen mallin myötä saadaan osaamista laajasti käyttöön, sillä konseptin eräänä keskeisenä ajatuksena on tutkijoiden liikkuminen. Tieteen päiviä on vietetty alkuvuoden aikana myös Helsingissä ja Tampereella. Mikkeli on päässyt mukaan tähän joka toinen vuosi järjestettävään Suomen suurimpaan tiedetapahtumaan ensimmäisenä yliopistokeskuspaikkakuntana ja tapahtuma järjestetään paikkakunnalla nyt toista kertaa.

Tapahtuman pääorganisaattorina toimii Mikkelin yliopistokeskus yhteistyössä Luonnonvarakeskus Luken, Mikkelin kaupungin, Mikkelin seutukirjaston, Mikkelin lukion ja Urheilupuiston koulun kanssa. Myös Metsäkeskus ja Sodan ja rauhankeskus Muisti ovat osatoteuttajina. Mikkelin Tieteen päiviä rahoittavat Tieteen tiedotus ry sekä Suomen Kulttuurirahasto.

Tutustu ohjelmaan ja tule mukaan seuraamaan keskusteluja. Voit kommentoida ja esittää kysymyksiä verkossa.

Osallistumislinkki aukeaa 1.4.2021 osoitteessa muc.fi/tieteenpaivat