Mikkelin kaupungin leviämisvaiheen rajoitukset ja suositukset käyttöön

18.02.2021

Artikkelin kuva

Häiriötilanteiden johtoryhmä kokoontui tänään torstaina 18.2.2021 ylimääräiseen kokoukseensa Mikkelin pahentuneen koronavirustartuntatilanteen vuoksi. Kokouksessa olivat mukana myös Essoten terveyspalveluiden johtaja Santeri Seppälä ja ylilääkäri Hans Gärdström. Essote ohjeistaa Mikkelin kaupungin alueen siirtymään leviämisvaiheen toimenpiteisiin. Leviämisvaiheen toimenpiteet tulevat voimaan huomenna perjantaina 19.2.2021 ja ovat voimassa 28.2.2021 asti, ellei toisin mainita.

Nykyisessä tautitilanteessa kaupungin johtoryhmä korostaa kontaktien vähentämisen, hygieniaohjeiden ja kahden metrin turvavälin noudattamisen tärkeyttä.

Häiriötilanteiden johtoryhmä päätti kaupungin toiminnoista leviämisvaiheen toimenpiderajoitusten ja -suositusten perusteella seuraavasti:

Lukiot etäopetukseen

Mikkelin lukio ja Mikkelin etä- ja aikuislukio siirtyvät etäopetukseen huomisesta perjantaista 19.2. alkaen. Myös Otavia siirtyy etäopetukseen. Etäopetus kestää 28.2.2021 asti.

Aikuisten harrastustoiminta tauolle – lasten harrastustoiminta saa jatkua

Aikuisten harrastustoiminta jää kokonaisuudessaan tauolle niin sisä- kuin ulkotiloissa. Kaupungin tiloja ei myöskään vuokrata yli 18-vuotiaitten harrastustoimintaan. Kaupungin omat kuntosalit suljetaan asiakaskäytöltä. Tilavuokria ei peritä seuroilta niiltä osin, kun tilojen käyttö estyy / ei suositella näiden ohjeistusten perusteella.

Alle 18-vuotiaitten lasten ja nuorten liikunta ja harjoittelu mahdollistetaan edelleen kaupungin tiloissa. Lisäksi mahdollistetaan SM-tasolla kilpailevien ja muiden ammattimaisesti urheilevien harjoittelu ikään katsomatta. Kaupungin sisäliikuntatilojen lasten ryhmien maksimiosallistujamäärä on 20 henkilöä. Lasten harrastustoiminnassa on edelleen huomioitava, että lasten huoltajat noudattavat hygieniaohjeita, huolehtivat turvaväleistä ja käyttävät maskia kohtaamisissa.  Alle 18-vuotiaiden kisoja tai turnauksia voidaan järjestää koronaohjeistukset huomioiden. Mikkeliläisten kisamatkoja muualle leviämisvaiheen suositusten voimassaollessa ei suositella.

Kansalaisopiston lähes kaikki kurssit ovat tauolla maanantaihin 8.3.2021 saakka. Poikkeuksen tekevät alle 18-vuotiaiden toiminta, johon ei osallistu aikuisia sekä etäopetus ja kielten nettikurssit.

Uimahalleja ei avata yleisöuinneille

Uimahalleissa koululaisuinnit saavat jatkua. Lisäksi edelleenkin mahdollistetaan alle 18-vuotiaitten ohjatut uinnin harrasteryhmät sekä kaiken ikäisten ammattimaisesti urheilevien tai SM-tasolla kilpailevien urheilijoiden harjoittelu. Allasterapiat ja kuntoutuksen pienryhmät voivat jatkua alle 10 henkilön ryhmissä. Saunatilat eivät ole käytössä. Muilta osin uimahallit pysyvät suljettuina 28.2.2021 asti.

Julkisiin tiloihin vain 10 henkilöä kerralla

Yhdessä kaupungin tilassa voi olla yhtä aikaa paikalla maksimissaan 10 henkilöä.  Tämä koskee kaikkia kaupungin tiloja pois lukien koulut ja päiväkodit.

Kirjastot ja museot pysyvät avoinna, mutta tiloissa voi olla maksimissaan 10 henkilöä kerralla. Nuorisotilat ovat myös käytössä, mutta tiloissa voi olla maksimissaan 10 henkilöä kerralla.

Ei tapahtumia

Kaupunki ei järjestä yleisötilaisuuksia sisällä eikä ulkona. Myös kielto kaupungin omistamien sisä- ja ulkotilojen käytöstä yleisötapahtumiin jatkuu.

Tämänhetkisessä tautitilanteessa kaupunki suosittelee vahvasti, että kaikki kaupunkilaiset pidättäytyisivät mahdollisuuksien mukaan kaikista yksityistilaisuuksista. Jos yksityistilaisuudelle on pakottava syy, tulee osallistujamäärä rajata 10 henkilöön, osallistujat käyttävät maskeja koko tilaisuuden ajan, tilaisuudessa huomioidaan turvavälit ja ruoka- tai juomatarjoilua ei järjestetä.

Etätyöstä vahva suositus

Kaupunki suosittaa, että muuttuneen epidemiatilanteen vuoksi kaikki ne kaupungin työntekijät, joilla on mahdollista tehdä etätöitä, jäisivät etätöihin 28.2.2021 asti.

Maski kaikissa kohtaamisissa

Kaupungin työntekijöiden tulee edelleen käyttää kasvomaskeja kaikissa niissä työtehtävissä, joissa samassa tilassa on enemmän kuin yksi henkilö. Tämä koskee myös koulujen ja varhaiskasvatuksen henkilöstöä.

Nuorisotiloissa kaikkien yli 15-vuotiaitten tulee käyttää kasvomaskia.

Yli 12-vuotiaat oppilaat voivat halutessaan käyttää maskia koulupäivien aikana. Maskin käyttö on vapaaehtoista ja omakustanteista. Perheet voivat tarvittaessa hyödyntää Essoten jakelupisteistä jaettavia maksuttomia maskeja. Yläkoululaisten maskisuositusta arvioidaan tarvittaessa uudelleen tautitilanteen mukaan.

Kaupunki yhdessä Essoten kanssa suosittaa nyt kaupunkilaisten aktiivista kasvomaskin käyttöä kaikissa kohtaamisissa kodin ulkopuolella. Tämä koskee myös lasten vienti- ja hakutilanteita kouluista, varhaiskasvatuksesta sekä harrastustoiminnoista. Nykytilanteessa kohtaamisia pitää pyrkiä välttämään, mutta jos se ei ole mahdollista, tulee hygieniaohjeita ja turvavälejä noudattaa, jotta tautitilanne Mikkelissä saadaan rauhoittumaan.

Leviämisvaiheen toimenpiteet ovat voimassa 28.2.2021 asti. Häiriötilanteiden johtoryhmä tarkastelee rajoituksia ja suosituksia uudelleen ensi viikon aikana.