Museoiden yö tekee paluun – Tapahtuma järjestetään perjantaina 29.10.

08.10.2021

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut ja museot järjestävät vuoden tauon jälkeen perjantaina 29.10. kello 17–24 kaikille maksuttoman Museoiden yö -tapahtuman.

Museoiden yö järjestetään nyt viidennen kerran. Viimeksi vuonna 2019 tapahtuma keräsi huimat 10 700 käyntiä, jolloin jokaiseen mukana olleeseen kohteeseen tehtiin noin 700–2000 vierailua illan aikana.

Tänä vuonna tapahtumassa on mukana kahdeksan kohdetta: Mikkelin taidemuseo, Sodan ja rauhan keskus Muisti, Päämajamuseo, Suur-Savon museo, Jalkaväkimuseo, Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko, Pitäjänkirkko ja Mikkelin Valokuvakeskus. Tapahtuman ohjelmalla on tarkoitus rikastuttaa museoiden toimintaa, herättää näyttelyitä eloon ja ennen kaikkea madaltaa kaupunkilaisten kynnystä lähteä vierailemaan museoissa.

Kunkin kohteen ohjelma on suunniteltu niiden omien suuntausten mukaisesti ja tapahtumaa on järjestetty koko illaksi. Tapahtuman ensimmäiset kolme tuntia sisältävät perheille suunnattua ohjelmaa, kun taas loppuillasta aikuisille on enemmän koettavaa ja nähtävää.

Tapahtuman tuottajana toimii Saara Vauhkonen, joka esittelee omat tärppinsä illalle:

– Mikkelin Taidemuseossa taiteilija Harri Heinonen esittelee töitään kello 21.30. Pääset myös nauttimaan äänimaljarentoutuksesta, kello 19.30 lapsille ja kello 23.00 aikuisille.

– Jalkaväkimuseolla riittää toimintaa ja katsottavaa koko perheelle!

– Jalkaväkimuseon viereisessä Tykkipuistossa partiolaiset pitävät makkaranpaistopistettä kello 17–20 (1 euroa / makkara). Lapset voivat osallistua aarrejahtiin kello 17–20 välillä.

– Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa pääset osallistumaan esimerkiksi kuvasuunnistukseen, Pitäjänkirkossa voit kuulla uruilla soitettua meditaaliomusiikkia ja tutustua kirkon historiaan, Suur-Savon museossa on Ilpo Aalto paikalla kello 18–20 kertomassa Miun vanha Mikkeli -näyttelystä. Pihalla tulishow kello 19 ja 21, Sodan ja rauhan keskus Muistissa konsertoi Mikkelin kaupunginorkesteri kello 18 ja 19.30.

Illan aikana voi myös nauttia tunnelmallisista pop up -kahviloista muun muassa Jalkaväkimuseolla ja Suur-Savon museolla, sekä kahvila Rauhassa Sodan ja rauhan keskus Muistilla. Tapahtuman kävijät voivat osallistua Museokortin ja muiden palkintojen arvontaan keräämällä vähintään neljä leimaa Museoiden yö -leimapassiin. Passeja saa kohteista tapahtumaan saavuttaessa. Mikke-juna ajaa kohteiden väliä non-stopina koko tapahtuman ajan.

museoidenyo.fi

Facebook: @museoidenyo
Instagram: @museoidenyo_mikkeli