Naisvuoren uimahalli sulkee ovensa viikonlopuiksi vuoden loppuun asti – vapautuvalla työresurssilla toteutetaan alkeisuimakouluja

01.10.2020

Artikkelin kuva

Mikkelin Naisvuoren uimahalli ei ole auki viikonloppuisin 17.10. alkaen. Muutos kestää 31.12.2020 asti.

Uimahallien kävijämäärät alkusyksyn viikonloppuina ovat vähentyneet huomattavasti, minkä vuoksi kaupunki on päättänyt, että Naisvuoren uimahalli palvelee asiakkaita loppuvuoden ajan vain arkisin. Viihdeuimala Rantakeidas palvelee asiakkaita normaalisti myös viikonloppuisin.

Naisvuoren uimahallin viikonloppusuluista vapautuva uinninvalvojien työaika mahdollistaa seitsemän ylimääräisen alkeisuimakoulun toteuttamisen syksyn aikana Naisvuoren uimahallissa. Uimakouluille on nyt kysyntää, sillä kesällä kaupunki joutui perumaan kaikki uimakoulut. Kun syksylle suunniteltu lasten uimakoulu vihdoin saatiin käynnistettyä, täyttyi se alle viidessä minuutissa ilmoittautumisen alkamisesta. Lasten uimakoulut järjestetään Naisvuoren uimahallissa, joten tiistaisin kello 15 alkaen lasten allas on varattu vain uimakoulukäyttöön. 

Molempien Mikkelin uimahallien poikkeusaukioloajoista kuten pyhäpäivistä tai uintikilpailuista ilmoitetaan uimahallien nettisivuilla.  Naisvuoren uimahallin viikonloppujen kiinniolo ei vaikuta seurojen toimintaan.

Kuva: Pihla Liukkonen, Kontrastia