Osallistu pääkirjaston kehittämiseen nettikyselyssä

Mikkelin pääkirjaston rakennus.

Pääkirjaston tulevaisuuden tiloja ja palveluita ideoitiin kaikille avoimessa työpajassa tiistaina 10.8. Ideointi jatkuu verkkokyselyllä. Kyselyssä jatkojalostetaan työpajassa syntyneitä ajatuksia ja kerätään myös uusia.

Mikkelin pääkirjaston tiloihin kohdistuu tällä hetkellä useita muutostarpeita. Kirjaston tulee uuden kirjastolain mukaan tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Lisäksi rakennus kaipaa peruskorjausta, ja kaupunki suunnittelee tilojensa tiivistämistä. 

Mikkelin seutukirjaston järjestämän Meidän uusi kirjasto -kampanjan tavoitteena on tunnistaa asukkaiden uusia tarpeita ja toiveita pääkirjaston tiloille ja toiminnoille.

Linkki kyselyyn