Ristiinan koulukeskuksen kehittämisestä yleisötilaisuus torstaina 13.8. kello 18

10.08.2020

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupunki järjestää Ristiinan koulukeskuksen kehittämissuunnitelmasta avoimen yleisötilaisuuden torstaina 13. elokuuta. Tilaisuus pidetään koulukeskuksen Setälä-salissa kello 18 alkaen, osoitteessa Mäkitie 30.

Tilaisuudessa esitellään kehittämissuunnitelmaa ja kuullaan asukkaiden näkemyksiä koulukeskuksen kehittämisestä. Paikalla on useita kaupungin edustajia kertomassa hankkeesta ja vastaamassa kysymyksiin.

Koulukeskuksen kehittäminen on tullut ajankohtaiseksi, kun Mikkelin kaupunki lakkautti Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen ja keskuksesta vapautui tiloja. Ajatuksena on siirtää sekä Ristiinan kirjasto että nuorisotilat nykyisistä paikoistaan koulukeskukseen.

Kehittämisestä on tehty hankesuunnitelma, jossa todetaan, että toimintojen keskittämien yhteen kokonaisuuteen nostaa koulukeskuksen tilojen käyttöastetta ja luo laadullisesti toimivan kokonaisuuden.

– Tilojen yhteiskäytön myötä tuotetut palvelut ja tilat tukevat toisiaan. Kirjaston ja nuorisotilojen yhdistäminen koulukeskukselle mahdollistaa kaupungille luopumisen nykyisestä nuorisotalosta sekä kirjaston kiinteistöstä, sanotaan suunnitelmassa.

Suunnitelma hyväksyttiin kesäkuussa kaupungin hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnassa, mutta kasvatus- ja opetuslautakunta palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Kuulemistilaisuus on osa asian jatkovalmistelua.