Saimaan alue on valittu European Region of Gastronomy -kandidaatiksi vuodelle 2024

13.12.2021

Artikkelin kuva

Saimaan alueesta voi tulla vuonna 2024 Euroopan ruokamatkailun pääkaupunki, sillä alue on saanut kutsun osallistua kilpailuun European Region of Gastronomy -tittelistä. Haun myötä Saimaan alue on liittynyt International Institute of Gastronomy, Culture, Arts and Tourism -verkostoon, jossa valmennetaan ja tuetaan kestävän ja paikallisen ruokamatkailun alueita sekä rakennetaan kansainvälistä matkailun osaamisverkostoa.

Hakua ovat lähteneet rahoittamaan alkuvaiheessa Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitot sekä neljä kaupunkia: Mikkeli, Lappeenranta, Savonlinna ja Joensuu.

Haun ovat allekirjoittaneet vaaditut neljä tahoa, joista Etelä-Savon maakuntaliitto edustaa julkista toimijaa, Pohjois-Karjalan kauppakamari yksityistä toimijaa, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu oppilaitosta ja Lake Saimaa ry yhdistyskenttää. Myöhemmässä vaiheessa yhteistyö tulee avautumaan laajemmin kunnille, yrityksille ja yhteisöille.

Yhteinen haku on jatkumoa yhteistyölle, joka käynnistyi Saimaa-ilmiössä. Tavoitteena on nostaa itäinen Suomi Lapin ja Helsingin rinnalle kiinnostavaksi matkailukohteeksi.

– Tämä on yksi Saimaa-ilmiön eli Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun tulos: hakukirjamme perusteella alueemme headhuntattiin kisaan mukaan. Erityisesti huomiota on saanut taiteen ja kulttuurin yhdistäminen ruokamatkailuun – tästä meiltä odotetaan juurekkaita mutta samalla innovatiivisia avauksia, Saimaa-ilmiön projektijohtaja Sari Kaasinen kertoo.

European Region of Gastronomy -hakemuksen tuottamisesta vastaa Saimaa-ilmiön tiimi, josta osa työskentelee hakemuksen parissa maaliskuuhun 2022 saakka. Työtä ohjaavat kaupunkien ja maakuntaliittojen muodostama elinvoimatyöryhmä. Mallia otetaan Saimaa-ilmiön ruoka -ja kulttuuriaiheisista hakukirjan ohjelmista mutta myös Kuopion alueelta, joka sai Suomesta ensimmäisenä tittelin vuonna 2020, mutta ei päässyt laajasti toteuttamaan suunnitelmiaan koronan takia.

– Tällä hetkellä kirjaamme yhteen muun muassa ympärivuotisia tapahtumia, uudenlaisia ruokakulttuuriavauksia, kansainvälistä viestintää ja alueemme ruokalähettiläitä. Kuopion oppien ja Saimaa-ilmiön sytytyksen myötä uskomme vahvasti, että nyt jos koskaan on itäisen Suomen vuoro kattaa pöytä rajojen yli, Kaasinen toteaa.