Sairaalaklovnit kävivät ilahduttamassa Essoten perhetalossa

08.11.2021

Artikkelin kuva

Sairaalaklovnitoiminta jalkautui maanantaina 8.11. Mikkeliin. Seuraava visiitti on marraskuun loppupuolella.

Suomessa ammattimaisesta sairaalaklovnitoiminnasta vastaa kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut Sairaalaklovnit ry.

– Klovnitoimintaa on kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa, joista klovneja voi käydä myös keskussairaalapaikkakunnilla, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Jagt.

Mikkeliin klovnit saapuivat Sairaalaklovnien, Essoten, Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden ja Hattu ry:n yhteistyöllä. Yhteistyöhankkeen tavoitteena on tuoda iloa niin pienten potilaiden kuin myös teatterinharrastajien arkeen. Pikkupotilaita ilahdutetaan sairaalavierailuilla, kun taas teatterinharrastajat pääsivät osallistumaan klovneriatyöpajoihin.

Klovnit tuovat esittävän taiteen osaksi sairaala-arkea

Sairaalaklovnien työskentely joko yksin tai pareittain tapahtuu aina lapsen ehdoilla ja yhteistyössä sairaalan henkilökunnan kanssa. Iloinen muisto klovnien käynnistä voi luoda myönteisen potilaskokemuksen, lisätä hyvinvointia ja saattaa lapsi kulttuurin äärelle myös stressaavassa ympäristössä.

Klovneina ovat aina esittävän taiteen ammattilaiset. Klovnit eivät kuitenkaan tungettele, vaan vetäytyvät pois, jos lapsi tai perhe ei halua sairaalaklovneja osaksi hoitotyötä tai jos lapsi pelkää klovneja. Klovnien kierros osastolla täyttyy improvisaatiosta, hulluttelusta, huumorista ja leikeistä. Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä kantaa pitkälle ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen. Pitkäaikaispotilaille uuden kohtaamisen odottaminen ja tieto siitä, että klovniystävät tulevat tervehtimään, muodostavat ainutlaatuisen tuen ja siteen sairaalassaoloajalle.

Ainakaan vielä klovnitoiminta ei ole vakituista Mikkelin keskussairaalassa. Toiminnanjohtaja Kari Jagtin mukaan asia on pitkälti kiinni rahoituksesta. Joillakin keskussairaalapaikkakunnilla rahoituksen klovnitoiminnalle tarjoaa esimerkiksi jokin yritys.

– Joissakin sairaaloissa klovnitoimintaan on käytetty lahjoitusvaroja tai sairaala nimenomaan hakee rahoitusta toiminnalle. Tietysti voitaisiin laajemmin puhua siitä, olisiko potilaskokemukseen satsaaminen taiteen keinoin enemmän yhteiskunnan rahoittamaa, Jagt sanoo.

Mikkelissä vierailleet sairaalaklovnit Tolly von Tomera ja Lempi Kuukkanen kehuivat perhetalon työskentely-ympäristöä. Päivä täyttyi monenlaisista kohtaamisista, lauluista, vitseistä ja leikeistä. Mikkeli sai kehuja ja klovnit odottavat jo innoissaan seuraavaa vierailuaan.

Kuva: Klovnit Tolly von Tomera Helsingistä ja Lempi Kuukkanen Kuopiosta vierailivat Mikkelin keskussairaalan perhetalossa (Ismo Funke).