Uudistunut seniorikortti on nyt täällä!

04.04.2019

Artikkelin kuva

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan päätöksellä (20.2.2019) seniorikortin käyttö laajenee. Aiemmasta poiketen nyt myös alle 70-vuotiaat pääset edullisemmin esimerkiksi uimaan ja jumppaamaan.

Seniorikorttiin ovat oikeutettuja 65 vuotta täyttäneet sekä nyt myös kaikenikäiset työkyvyttömyyseläkeläiset ja korkeampaa hoitotukea saavat vammaiset. Seniorikortteja myydään Viihdeuimala Rantakeitaan ja Naisvuoren uimahallin lippukassoilla sekä Haukivuoren, Ristiinan ja Anttolan asiointipisteissä. Mukaan tarvitaan henkilöllisyystodistus ja/tai työkyvyttömyyseläkkeen tai vammaistuen osoittava dokumentti.

Vuosikortti maksaa 50 euroa, puolen vuoden kortti 25 euroa. Korttia ei siis enää ole pakko ostaa koko vuodeksi.

Missä korttia voi käyttää?

Seniorikorttia voi käyttää Viihdeuimala Rantakeitaassa, Naisvuoren uimahallissa ja kuntosalilla, Hauki-hallin kuntosalilla ja Kisakaaren kuntosalilla. 1.4. alkaen Rantakeitaan kuntosali veloittaa palvelustaan kahden euron lisähinnan seniorikortin käyttäjiltä. Uutena kohteena on Saimaa-stadiumi, jossa seniorikorttilaiset voivat käyttää juoksurataa ja kuntosalia aina tiistaisin kello 12 – 13 vuoden loppuun saakka.

Kaikki muutokset seniorikortissa astuivat voimaan 1.4.2019.

Vaikeavammaisille on myös oma, seniorikorttia vastaava liikuntakortti, johon ovat oikeutettuja mikkeliläiset Kelan korotettua ja ylintä hoitotukea saavat henkilöt. Käyttökohteet, hinta ja kortin osto-paikat ovat samat kuin seniorikortissa.

Lisätietoja korteista