Sibeliuksen kuudes sinfonia soi Mikaelissa torstaina

Esa Pietilä.

Mikkelin kaupunginorkesteri konsertoi torstaina 10.3. Mikaelissa Saimaa Sinfoniettan kanssa pääkapellimestari Erkki Lasonpalon johtamana.

Avausnumerona kuullaan Fredrik Paciuksen säveltämä, ensimmäisen suomalaisen oopperan Kaarle-kuninkaan metsästyksen alkusoitto. Saksofonisti Esa Pietilä (kuvassa) toimii solistina länsimaisen taidemusiikin ja jazzin elementtejä yhdistelevässä Kalevi Ahon Tenorisaksofonikonsertossa.

Esa Pietilä on kansainvälistäkin tunnustusta saanut saksofonivirtuoosi ja säveltäjä. Nykymusiikkiin erikoistunut Pietilä on esiintynyt orkesterisolistina useiden eturivin kapellimestarien, kuten Esa-Pekka Salosen ja Santtu Matias Rouvalin kanssa. Omien teostensa lisäksi konserttirepertuaariin kuuluvat esimerkiksi Eero Hämeenniemen ja Kalevi Ahon Pietilälle säveltämät tenorisaksofonikonsertot, joista jälkimmäinen kuullaan tämän viikon konserteissa Mikkelissä ja Lappeenrannassa.

Konsertin päättää Jean Sibeliuksen kuudes sinfonia. "Kun varjot pitenevät." Näihin kolmeen sanaan tiivisti Sibelius itse kuudennen sinfoniansa. Sanoja on tulkittu monin eri tavoin, mutta sinfonia itse on pysynyt jonkinlaisena mysteerinä, joskin poikkeuksellisen lumoavana sellaisena. Siinä on kuultu niin Palestrinaa, Mozartia kuin aivan erityistä suomalaista sävyäkin. Ajattoman kokonaisuuden sitoo yhteen doorinen kirkkosävellaji, joka hämärtää myös duurin ja mollin välistä rajaa niin, että valo ja varjotkin kietoutuvat yhdeksi samaksi organismiksi.

SAIMAA SINFONIETTA ­– SIBELIUKSEN KUUDES
Liput

10.3. kello 19, Mikaeli (Sointukatu 1)
Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Esa Pietilä, tenorisaksofoni

Fredrik Pacius: Alkusoitto oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys
Kalevi Aho: Tenorisaksofonikonsertto
Jean Sibelius: Sinfonia nro 6