Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät Mikkelissä maaliskuussa

21.02.2018

Tarjolla on ainutlaatuinen kattaus mieskuorolaulua.

Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät järjestetään Mikkelissä 23. – 25.3. Tapahtuma tuo kaupunkiin noin 250 mieskuoroharrastajaa eri puolilta Suomea. Valtaosa osallistujista tulee Etelä-Savon alueelta, mutta laulavia miehiä saapuu Mikkeliin lähes Suomen jokaisesta kolkasta. Tapahtuman keskuspaikkana on konserttitalo Mikaeli.

Tapahtumapäivistä kuuluvin on lauantai 24. maaliskuuta. Lauluyhtyekilpailussa kuullaan tasokkaita mieskvartetteja ja muita lauluyhtyeitä, ja tapahtumaan osallistuvat kuorot ilahduttavat myös kaupunkilaisia vapaamuotoisilla esiintymisillään.

Lauantaipäivä huipentuu monipuoliseen mieskuorogaalaan, joka tarjoaa ainutlaatuisen kattauksen mieskuorolaulua. Gaalakonsertissa esiintyy lauluyhtyekilpailun parhaimmiston lisäksi mieskuoroja Itä-Suomen alueelta: tapahtuman isäntäkuoro Mikkelin Mieslaulajat sekä Joensuun Mieslaulajat, Kerimäen Mieslaulajat, Kotkan Laulumiehet ja imatralainen Vuoksen Mieslaulajat.

Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet kokosi viime kesänä lähes 20 vuoden tauon jälkeen yhteen taitavia mieskuorolaisia Oulusta Espooseen ja Porista Joensuuhun, ja tätä kokoonpanoa pääsee myös kuulemaan mieskuorogaalassa liiton taiteellisen johtajan Paavo Hyökin johdolla. Konsertin huipentavat Talvipäivien 250-henkisen suurkuoron vaikuttavat yhteisesitykset mieskuoroklassikoista.

Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea, edelliset vuonna 2017 Helsinki-Tallinna-risteilyllä, 2016 Oulussa ja 2015 Porissa.

Yleisölle avoimet tapahtumat:

Lauluyhtyekilpailu
Lauantaina 24.3. klo 12 – 14 Mikaeli, Martti Talvela -sali, Sointukatu 1
Vapaa pääsy!

Mieskuorogaala
Lauantaina 24.3. klo 19 Mikaeli, Martti Talvela -sali, Sointukatu 1
Liput Mikkelin Mieslaulajilta tai Ticketmasterista

Kuva: Markku Pihlaja, mieskuoro.fi