Taidemuseon vuosi 2020 tarjoilee monipuolisia näyttelyitä

12.12.2019

Artikkelin kuva

Mikkelin taidemuseon vuoden 2020 vaihtuvat näyttelyt tarjoavat jälleen monipuolisia taidekokemuksia. Ensimmäinen näyttely alkaa helmikuussa.

21.2.–10.5.2020
VUOSTÁ! VASTAAN! ja Häiriköt-päämaja

2010-luvulla on nähty täysin uudenlaisia puheenvuoroja keskustelussa saamelaisten asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Taide ja aktivismi ovat löytäneet uudenlaisia tapoja lomittua keskenään ja tämä näkyy esimerkiksi taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterrorin tuotannossa. Populaarikulttuuria, propagandakuvastoa ja mainosten muotokieltä yhdistelevistä teoksistaan tunnettu ryhmä on osaltaan raivannut tilaa saamelaisten äänelle.

Mikkelin taidemuseossa helmikuussa 2020 aukeavassa näyttelyssä esitellään Suohpanterrorin tuotantoa ja samalla yleisön nähtäville tuodaan myös muuta taidetta ja aktivismia Saamenmaalta. Näyttelyssä toisensa kohtaavat propagandajulisteet, installaatiot, valokuvavedokset sekä videot.

Näyttelyn kuraattorina on Häiriköt-päämajan pääjohtaja Jari Tamminen. Kuraattori tai taiteilijat kieltäytyvät määrittelemästä sitä, missä taide loppuu ja aktivismi alkaa, eikä yleisöäkään kannusteta tarrautumaan perinteisiin raja-aitoihin. Ainoat (konkreettiset) raja-aidat näyttelyssä ovat installaatiossa, joka rekonstruoi syksyllä 2018 ympäri Saamenmaata nähdyt performatiiviset aktiot.

13.6.–4.10.2020
Mikkelin 12. kuvitustriennale

Mikkelin 12. kuvitustriennale esittelee suomalaisen kuvittajien parhaita teoksia ja nykykuvituksen jatkuvasti muuttuvaa ja laajenevaa kenttää. Triennale toteutetaan perinteiseen tapaan kilpailuna, jossa kuvitusten aihe, toteutustapa ja -tekniikka ovat vapaat. Työt Grafia ry:n ja Kuvittajat ry:n kanssa yhteistyössä järjestettävään näyttelyyn valitsee viisihenkinen jury, jonka kuvittajajäsenet ovat Nina Grönlund, Antti Kyrö, Mervi Lindman ja Marion Robinson.

Näyttelyn ulkomainen vieras on ruotsalainen kuvittaja ja graafikko Erica Jacobson. Hänen laajaan tuotantoon kuuluu muun muassa kirjan- ja lehtikuvituksia, kirjankansia, liikkuvaa kuvitusta, teatterijulisteita, mainoskuvituksia ja tv-grafiikkaa.

16.10.2020–14.2.2021
Alina Sinivaara

Suomalaiset ovat tunnetusti jääkiekkokansaa ja jalkapallon maajoukkueen päästyä EM-kisoihin myös jalkapallokansaa. Mutta miten nämä hektiset urheilulajit taipuvat kuvataiteen kielelle?

Jalkapallo ja jääkiekko ovat lähtökohtina taidemaalari Alina Sinivaaran maalauksissa. Taiteilija on useamman vuoden ajan tarkastellut teoksissaan näitä maskuliiniseen maailmaan sijoittuvia urheilulajeja. Idea on lähtöisin läheltä, oman perheen harrastuksista. Silti taiteilija on todennut näiden maailmojen olevan itselleen vierasta.

Maalauksissaan Sinivaara tarkastelee jalkapallon ja jääkiekon maailmaa runsaiden väripintojen ja dynaamisten siveltimenvetojen kautta. Teoksissa pelien tunnelmat ja hetket siirtyvät kankaille muodon, rytmin ja värien keinoin.

Kuva: Sinivaaran teos Turnaus I (Sonja Suominen)