Tiedote Rantakylän yhtenäiskoulun sisäilmasta

13.09.2019

Artikkelin kuva

Rantakylän yhtenäiskoulun sisäilmatyöryhmä kokoontui 4. syyskuuta.

Osa Rantakylän koulun käyttäjistä on kokenut saavansa oireita sisäilmasta niin sanotun kivikoulun puolella. Kivikoulu ei ole ollut viimeisimmän peruskorjauksen piirissä.

Mikkelin kaupungin terveysvalvonnan lausunnon mukaan Rantakylän kivikoulussa on terveyshaitta, joka täytyy poistaa. Mikäli korjaukset tehdään kohtuullisessa ajassa ja suojaavat toimenpiteet voidaan toteuttaa, ei terveydensuojeluviranomaisen asettamia käyttörajoituksia tarvita.

Kaupunginhallitus päätti 9.9.2019 kokouksessaan, että kivikoulun kellarissa sijaitsevan teknisen käsityön tilat sekä siihen liittyvä varasto korjataan. Kellarin lattian tuplalaatta puretaan, ulkopuolen vedenpoistojärjestelmä uusitaan, salaojat uusitaan, sokkelieristykset korjataan ja kellarin seinien mineraalivillat poistetaan. Rakennuksen ylemmissä kerroksissa havaitut puutteet korjataan. Lopullinen korjauslaajuus tarkentuu korjaussuunnittelun aikana. Linjaus edellyttää, että remontti on toteutettavissa vuosille 2019 – 20 hyväksyttyjen investointi- tai käyttötalousmäärärahojen puitteissa.

Kivikouluun toimitetaan ilmanpuhdistimia, joita käytetään, kunnes korjaukset alkavat. Seuraava sisäilmatyöryhmän kokous on lokakuun puolivälissä.

Lisätietoa sisäilmasta
Hengitysliitto / sisäilma
THL / sisäilma
Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas
Mikkelin kaupungin sisäilmatoimintamalli