Tiedote Sairilan koulun sisäilmasta

31.10.2018

Artikkelin kuva

Sairilan koulun sisäilmatyöryhmä tiedottaa.

Sairilan koululle on perustettu kiinteistökohtainen sisäilmatyöryhmä 17.10.2018. Moniammatillisen työryhmän tehtävänä on päättää tehtävistä selvityksistä, tutkimuksista, korjaustoimenpiteistä sekä seurantatoimista. Ryhmä myös seuraa sovittujen toimenpiteiden toteutusta.

Sairilan koulussa osa käyttäjistä on kokenut saavansa oireita koulun sisäilmasta. Terveysvalvonnan ja tilapalveluiden edustajat tekevät marraskuun aikana Sairilan koulussa katselmuksen, jonka perusteella päätetään onko koulussa tarpeellista tehdä joitakin sisäilman olosuhdemittauksia (esimerkiksi lämpötila, sisäilman suhteellinen kosteus, hiilidioksi).

Keittiön lattiasta on löytynyt aikaisemmin paikallinen kosteusvaurio. Rakenteeseen on tehty väliaikainen

korjaus. Lopullinen korjaustyö tehdään kesällä 2019, jottei siitä ole haittaa koulutoiminnalle. Kosteusvaurio ei aiheuta riskiä rakenteille tai kiinteistössä oleskeleville henkilöille. Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran marraskuun loppupuolella.