Toukokuun kulttuurikahvilassa ohjelmaa vauvasta vaariin 12.5.

Pääkirjasto.

Kevään viimeinen kulttuurikahvila järjestetään torstaina 12.5. kello 14–18 Mikkelin pääkirjaston yläaulassa.

Kulttuurikahvila-toiminta käynnistettiin maaliskuussa Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hankkeen ja Mikkelin pääkirjaston yhteistyönä. Kulttuuria ja kahvia on tarjolla säännöllisesti kerran kuussa, koko vuoden ajan pois lukien kesäkuukaudet.

Kulttuurikahvila tarjoaa ihmisille mahdollisuuden nauttia paikallisten kulttuurin ja taiteen tekijöiden esityksistä ja tuotoksista lämpimän kahvikupposen äärellä. Toukokuun kulttuurikahvilassa ohjelmaa on kaiken ikäisille. Kahvilan ohjelmapuoli käynnistetään Hanna-Liisa Koistinen-Purpsin vetämällä lasten muskarihetkellä kiello 15. Mikkeli-salin puolella esiintymään pääsevät voimisteluseura Siriuksen taitavat lapset ja nuoret. Heidän esityksenänsä alkaa kello 16. Kahvilan aikana mukana menossa on myös Hulivilikarnevaali.

Kahvilan ohjelmapuolen päättää Laulumon karaokeklubilaisten konsertti kello 17 alkaen. Esitysten lomassa on mahdollista tutustua Eläkeliiton Mikkelin yhdistys ry:n Kuvama2022-kuvataideryhmän taiteilijoihin ja toimintaan. Kahvilatoiminnasta vastaa Mimosa ry ja luvassa on makuja maailmalta.

Kulttuurikahvilan tavoitteena on rikastuttaa kirjaston tapahtumatarjontaa sekä tarjota matalankynnyksen kulttuurikokemuksia. Se on tarkoitus juurruttaa osaksi kirjaston toimintaa myös Kulttuurin unelmavuoden jälkeen.

Kulttuurikahvilaan on vapaa pääsy. Kahvilan tuotteet ovat omakustanteiset.

Aikataulu
klo 15 Lasten muskarihetki/Hanna-Liisa Koistinen-Purps
klo 16 Voimisteluseura Sirius
klo 17 Laulumon karaokeklubilaiset

Vuoden muut kulttuurikahvilat järjestetään 11.8., 8.9., 13.10., 10.11. ja 8.12.