Tunnin maksuton kadunvarsipysäköinti jatkuu Mikkelissä syyskuun loppuun asti

17.08.2020

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupunki jatkaa tunnin ilmaista pysäköintiä kaupunkialueen pysäköintipaikoilla syyskuun loppuun asti. Tuttuun tapaan ajoneuvoon on kuitenkin jätettävä näkyville pysäköintikiekko tai ilmoitettava pysäköinnin alkamisaika muulla selkeästi havaittavalla tavalla. Lippuautomaatit ovat käytettävissä, jos aikaa tarvitsee enemmän kuin yhden tunnin.

– Yhteiskunta palaa asteittain arkeen koronakevään ja kesän jälkeen, näin tekee myös kaupunki, toteaa Mikkelin kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä.

Riihelän mukaan kokemuksia ”ensimmäisen tunnin maksuttomuudesta” aiotaan selvittää. Hän uskoo, että asia on vaikuttanut myönteisesti kaupungilla ja kivijalkaliikkeissä asiointiin.

– Kaupungin koronatukitoimet ja tämäkin ratkaisu on lähtökohtaisesti ajateltu määräaikaisiksi. Nyt kesäkauden päättyessä asiaa on tarkasteltu uudelleen. Uskon, että vaikka syyskuun jälkeen palataan pysäköinnissäkin normaaliaikaan, kivijalkakaupoissa asioiminen sujuu ongelmitta, Riihelä sanoo.