Työllisyyden edistämisen kuntakokeilu alkaa Mikkelin seudulla maaliskuussa

Työntekijä mittaustöissä.

Mikkelin seudun työllisyyden edistämisen kuntakokeilu toteutuu Mikkelin kaupungin ja sen kehyskuntien Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala alueella. Kuntakokeilu alkaa 1.3.2021 ja loppuu 30.6.2023.

Keskeinen ero aikaisempiin vastaaviin kokeiluihin on se, että nyt kunnat vastaavat työnhakijoiden palveluprosessista ja kokeilun kohderyhmille tarjottavien työllisyyttä edistävien palvelujen tarjoamisesta. Mikkelin seudun kuntakokeilussa kunnat ovat tehneet keskinäisen sopimuksen yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on varmistaa asiakkaiden palvelut koko toiminta-alueella tasapuolisesti.

Kokeiluun ohjataan ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat ja maahanmuuttajat, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa hanke-alueiden TE-toimistoissa.

Kokeilussa tavoitteita ovat seuraavat asiat:

  • Työnhakija-asiakkaiden henkilökohtaisen tuen lisääminen. Kukin työnhakija saa Omavalmentajan kuntakokeilun ajaksi.
  • Kattavampi palvelutarpeen arviointi. Työnhakija-asiakkaiden varhaisen vaiheen aiempaa laajempi osaamisen kartoitus, palvelutarpeen arviointi sekä työn vastaanottamiseen vaikuttavien tekijöiden huomiointi.
  • Palveluohjauksen tehostaminen. Ripeämpi ja oikea-aikainen, asiakastarpeen mukainen palveluohjaus työllistymistä, osaamisen kehittämistä ja työkykyä tukeviin palveluihin.
  • Osaamispohjan laajentaminen. Mahdollisen kansantaloudellisen laskusuhdanteen hyödyntäminen osaamista kehittämällä, yhteistyössä toisen asteen koulutuksen kanssa.
  • Yritysten toimintaedellytysten parantaminen. Työllisyyspalveluiden ensisijainen tehtävä on vahvistaa alueella olevien työvoimavaltaisten yritysten asemaa. Edellä mainittujen periaatteiden lisäksi se tapahtuu työnantajasektorin tarpeet tiedostamalla. Yhteistyö työmarkkinoiden rajapinnalla toimivien välittäjäorganisaatioiden kanssa on kokeilun keskiössä.
  • Kuntalaisten hyvinvointi ja osallisuus. Kaikille kuntakokeilun asiakkaille työpaikka avoimilla työmarkkinoilla ei välttämättä ole lähitulevaisuuden todellisuutta. Hyvinvointi ja kuuluminen yhteisöön kuitenkin on. Sote-palvelut, ammatillinen kuntoutus ja osallistava työtoiminta ovat esimerkkejä kuntakokeilun hyvinvointia edistävästä yhteistyöstä.

Mikkelin kaupungilla on vastuu kokeilun operatiivisesta työnjohdosta. Etelä-Savon TE-toimistosta, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä (Essote) sekä kokeilukuntien työllisyydenhoidon asiantuntijoista koostuu noin 26 henkilön kuntakokeilutiimi. Kuntakokeilutiimi toimii tiiviissä yhteistyössä alueen muiden työllisyystoimijoiden kanssa muodostaen kuntakokeilun palveluverkoston.

Kuntakokeilun käynnistyessä asiointipisteet halutaan pitää mahdollisimman pienin muutoksin. Suurin muutos koskee Mikkelin kaupungin työllisyyspalveluja, jotka kuntakokeilun alkaessa siirtyvät toimimaan 15.2. osoitteeseen Porrassalmenkatu 29 (4. kerros), jossa myös kokeiluun siirtyvä TE-toimiston henkilöstö jatkaa työtään. Nuorten Ohjaamo ja maahanmuuttajien palvelut jatkavat toimintaansa nykyisen mukaisesti.

Linkki: mikkeli.fi/mikkelinseudunkuntakokeilu