Urpolan koulun sisäilmatiedote 7.3.2018

07.03.2018

Urpolan koulun sisäilmatyöryhmä päätyi esittämään koululle väistötiloja kokouksessaan 20.2.

Mikkelin kaupungin tilapalvelut tiedottaa, että Urpolan koulun korjaustyöt on alunperin suunniteltu tehtäväksi vaiheittain, niin ettei väistötiloja tarvita koulun ulkopuolelta.

Kahden luokkatilan korjaukset ovat parhaillaan käynnissä ja niiden valmistuttua on mahdollista käynnistää seuraavien tilojen kunnostustoimenpiteet. Kesän aikana korjauksia pystytään tekemään suuremmassa mittakaavassa.

Korjauksen vaiheistus ja laajuus tulee suunnitella ja ratkaista siinä vaiheessa, kun on selvillä, onko kaupunkirakennetyöryhmän esityksillä vaikutuksia Urpolan kouluun tai sen rakennukseen.

Terveysvalvonta ei ole asettanut tilojen osalta käyttörajoitteita. Urpolan koulu järjestää asiasta vanhempainillan tiistaina 13.3. kello 18.