Uusi vesiteknologian maisteriohjelma alkaa Mikkelissä syksyllä 2023

vettä

LUT-yliopisto käynnistää vesiteknologian diplomi-insinöörikoulutuksen Mikkelissä syksyllä 2023. Koulutus on ensimmäinen yliopiston järjestämä maisteriohjelma Mikkelissä.

”Vesitekniikan DI-ohjelman saaminen Mikkeliin on huomattava vahvistus Mikkelin yliopistokeskukselle. Kiitos kaikille tukijoille ja taustatyön tekijöille LUT-yliopistolta, Mikkelin kaupungilta ja kehitysyhtiö Mikseiltä. Tämä on hieno ponnistus, joka osoittaa, että yhteistyöllä saadaan asioita tapahtumaan”, Mikkelin yliopistokeskuksen pääsihteeri Matti Malinen kiittelee.

LUT-yliopiston dekaani Riina Salmimies toteaa, että alueen toimijoiden yhteinen ponnistus mahdollistaa onnistumisen.

”LUTissa ollaan syvästi kiitollisia koulutuksen rahoittajille. Seuraavaksi yhteiseen maaliin potkimista tarvitaan, jotta osaajat työllistyvät Mikkelin seudulle ja vievät elinkeinoelämää eteenpäin”, Salmimies sanoo.

Myönteisen käynnistämisrahoituksen rahoituspäätöksen ovat jo tehneet Suur-Savon energiasäätiö, Suur-Savon Osuuspankki, Osuuskauppa Suur-Savo,  Mipro Oy, Operon Group Oy, LähiTapiola Savo-Karjala sekä Mikkelin yliopistokeskus. Mikkelin kaupunginhallitus käsittelee omaa rahoituspäätöstään 30.5.2022.

”Kaupungin vahva tahtotila on ollut korkea-asteen koulutuksen laajentaminen Mikkelissä. On hienoa mahdollistaa uuden koulutusalan avaaminen yhdessä alueellisten elinvoimatoimijoiden kanssa yhdellä kaupungin keskeisimmällä kehittämisalueella”, kaupunginjohtaja Timo Halonen sanoo.

LUT-yliopistolla toimii Mikkelissä kuusi professoria ja 25 tutkijaa. Lisäksi 10 tutkijan työ Lappeenrannassa sivuaa Mikkelissä tehtävää tutkimusta. Yhteensä erotustekniikan osastolla työskentelee noin 100 tutkijaa. Mikkelissä sijaitsevaan vedenkäsittelyinfraan on investoitu viime vuosina huomattavasti ja LUT on rakentanut Mikkeliin esimerkiksi Suomen moderneimmat fotobioreaktorit levätutkimukseen.

Erotustekniikan osastonjohtaja Mari Kallioinen-Mänttärin mukaan vesiteknologian osaajat ovat avainasemassa ratkaisemassa yhteiskunnalle elintärkeää kysymystä puhtaan veden riittävyydestä.

”Vedenpuhdistuksen lisäksi heillä on ymmärrys siitä, miten jäteveden sisältö saadaan puhdistusprosessien yhteydessä tuottamaan lisäarvoa. He tulevat siis näkemään jäteveden resurssina ja raaka-aineena”, Kallioinen-Mänttäri sanoo ja jatkaa: ”Mikkelissä teemme läheistä yhteistyötä vedenpuhdistuksen toteuttajan kanssa, mikä mahdollistaa opiskelijoille erinomaisen näkymän modernin teknologian hyödyntämismahdollisuuksiin.”

Koulutus tukee Blue Economy Mikkeli -kokonaisuutta. LUT on aktiivisesti mukana osaamiskeskus Blue Economy Mikkelin eteenpäin viemisessä erityisosaamisenaan jätevedenpuhdistusteknologiat, prosessisuunnittelu ja lietteen käsittely.

Aloituspaikkoja uudessa maisteriohjelmassa on noin 20. Koulutusohjelma on englanninkielinen ja opintoihin voivat hakea opiskelijat, joilla on jo alempi korkeakoulututkinto. Laajuudeltaan ohjelma on 120 opintopistettä. Opinnot toteutetaan läheisessä yhteistyössä paikallisen yrityselämän kanssa. Tavoitteena on, että opiskelijat tutustuvat yrityksiin ja niiden tarpeisiin jo opintojen aikana esimerkiksi harjoittelujen ja opinnäytetöiden kautta. Haku maisteriohjelmiin alkaa loppuvuodesta 2022.