Väestöhälyttimiä testataan aina joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina

07.03.2022

Artikkelin kuva

Etelä-Savon pelastuslaitos testaa väestöhälyttimiä aina joka kuukauden ensimmäinen maanantai kello 12. Pelastuslaitokset ympäri Suomea ovat tällä kertaa poikkeuksellisesti muistuttaneet kansalaisia testauksesta. Kokeilumerkki on yhtämittainen tasainen ääni, joka kestää seitsemän sekuntia. Siihen ei tarvitse reagoida mitenkään.

Oikea vaaramerkki annetaan, kun väestöä suojataan esimerkiksi kemikaalionnettomuuksissa tai muissa vaaratilanteissa. Jos oikeasti olisi hätä kyseessä, hälyttimillä soitettaisiin yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki. Varoitus voidaan antaa myös kuuluttamalla. Kun vaara on ohi, soitetaan minuutin mittainen tasainen äänimerkki.

Väestöhälyttimillä annettavaa varoitusta täydennetään radiossa ja televisiossa välitettävällä vaaratiedotteella.

Jos kuulet yleisen vaaramerkin (nouseva ja laskeva äänimerkki), toimi näin:

– siirry sisälle

– sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto

– avaa radio (YLE) ja odota rauhallisesti ohjeita

– vältä puhelimen käyttöä (myös soittoa numeroon 112), etteivät linjat ruuhkaudu.