Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 6.–15.5.

Poika pyöräilykypärä päässään.

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla ”Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn”. Pyöräilyviikko näkyy myös Mikkelissä torilla 12.5. ja 13.5.

Ihmiset pyöräilevät, jos he tuntevat olonsa turvalliseksi ohjaustangon takana. Pääteemalla kiinnitetään huomio pyöräilyn turvallisuuteen ratkaisevasti vaikuttaviin olosuhteisiin. Samalla keskusteluun nostetaan koettu turvallisuus eli turvallisuuden tunteen vaikutus kansalaisten pyöräilyinnokkuuteen. Tavoitteena on rakentaa yhdessä liikenneympäristö sellaiseksi, jossa eri-ikäiset ja erilaisilla pyörillä liikkuvat voivat kulkea sujuvasti ja turvallisesti jokaisena vuodenaikana.

Mikkelissä pyöräilyviikolla järjestetään keskiviikkona 11.5. kello 14.15–16.00 Koulumatkapyöräilyn edistäminen alakoulusta toiselle asteelle -luento Etelä-Savon ammattiopiston auditoriossa (Otavankatu 4) avoimena tilaisuutena. Tuija Mikkonen ja Sanna Ojajärvi Pyöräilykuntien verkostosta kertovat kokemusten, esimerkkien ja kyselyiden tulosten perusteella pyöräilyn edistämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa.

Pyöräilyviikon toritapahtuma siirretään pidettäväksi perjantaina 13.5. klo 10–14 sääennusteen mukaisesti jatkuvan sateen vuoksi. Vain senioripyöräilyn tapaaminen ja pyöräily toteutetaan torstaina 12.5.

Pyöräilytapahtuma toteutetaan Hallitustorin eteläpäädyssä. Tapahtumapisteellä on pyöränhuoltoa, sääntövisa, leikkimielinen ajoharjoittelurata, tutustumista sähköpyörään ja riksapyöräilyä. Senioripyöräilyn tapaaminen alkaa kello 12, jonka jälkeen senioripyöräilijät polkaisevat yhteislenkille kello 13.

Päivään kuuluu myös päättäjäpyöräily, joka alkaa kello 17. Lenkille on kutsuttu kaupunginvaltuutettuja sekä asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen viranhaltijoita. Myös median edustajia on kutsuttu mukaan. Lenkki kiertää kantakaupungin alueella.

Valtakunnallinen pyöräilyviikko on Pyöräilykuntien verkoston organisoima tapahtumien kokonaisuus, jolla kannustetaan ihmisiä pyöräilemään. Tavoitteena on lisätä pyöräilyä kaikilla matkoilla, kannustaa ihmisiä pohtimaan liikkumisvalintojaan, lisätä tietoisuutta pyöräilyn hyödyistä sekä vahvistaa pyöräilyn asemaa liikennesuunnittelutyössä. Viikko muodostuu teemapäivistä, joihin voi tutustua osoitteessa pyorailyvuosi.fi.

Pyöräilytapahtumaa torilla ovat toteuttamassa Mikkelin kaupungin kanssa Esedun ja MikseiMikkelin Arjen kiertotalous -hanke, Liikenneturva, Etelä-Savon Liikunta ja Mikkelin Latu.

Päivitetty 11.5.2022. Toritapahtuma siirtyy päivällä.