Venäläisiä klassikoita kaupunginorkesterin konsertissa 16.12.

15.12.2021

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupunginorkesterin solistiksi saapuu maailmalla mainetta niittänyt pianotaiteilija Anna Fedorova (kuvassa). Torstaina 16.12. Mikaelissa kuultavan konsertin johtaa pääkapellimestari Erkki Lasonpalo.

Venäläisestä musiikista koostuvan Itätuulen tuomaa -konsertin avausnumero on Pjotr Tšaikovskin Andante cantabile. Illan solistinumerona kuullaan Dmitri Šostakovitšin ensimmäinen pianokonsertto ja päätösnumerona soi Šostakovitšin Kamarisinfonia.

Palkittu ukrainalainen Anna Fedorova on yksi maailman kirkkaimmista nuorista pianistitähdistä. Hän on esiintynyt kansainvälisillä lavoilla jo lapsesta saakka ja ällistyttänyt yleisöjään teknisellä osaamisellaan ja musiikillisella ilmaisullaan. Fedorovan esitys Rahmaninovin toisesta pianokonsertosta on kerännyt yli 30 miljoonaa katselukertaa ja on näin yksi eniten katsottuja konserttoja Youtubessa.

Trumpettiosuuksista Šostakovitšin konsertossa vastaa italialaissyntyinen Alessandro Chiavetta, joka soittaa päätyönään Tampere Filharmonian vuorottelevana äänenjohtajana.

Mikaelin konserteissa ei toistaiseksi ole käytössä koronapassia. Konserteissa kaikilla on istumapaikat ja turvavälien pitäminen on helppoa. Suosittelemme kasvomaskien käyttöä sekä lataamaan omaan puhelimeen Koronavilkku-sovelluksen ja pitämään sen käytössä koko konserttivierailun ajan. 

ITÄTUULEN TUOMAA
Liput
16.12.2021 kello 19, Mikaeli (Sointukatu 1)
Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Anna Fedorova, piano
Alessandro Chiavetta, trumpetti

Pjotr Tšaikovski: Andante cantabile
Dmitri Šostakovitš: Konsertto pianolle, trumpetille ja jousiorkesterille c-molli op. 35
Dmitri Šostakovitš: Kamarisinfonia op. 110a