VieKas-LIFE-hanke neuvoo vieraslajien torjuntaan liittyvissä kysymyksissä ja järjestää talkoita

Jättipalsami.

Erityisen hyvin menestyvät vieraslajit voivat muodostaa uhan luonnon monimuotoisuudelle ja alkuperäiselle lajistolle, ja niistä voi olla haittaa maa- ja metsätaloudelle. Suomessa haitallisia vieraskasveja ovat muun muassa jättiputket, kurtturuusu ja jättipalsami. Haitallisten vieraslajien kasvattamista ja levittämistä säädellään sekä EU-tasolla että kansallisella lainsäädännöllä.

EU-luetteloon tai kansalliseen luetteloon kuuluvaa haitallista vieraslajia ei saa tuoda Suomeen eikä lajia saa kasvattaa, myydä tai markkinoida tai päästää ympäristöön. Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvän haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi. Vieraslajien torjunta on tärkeää ajoittaa siten, että kasvit eivät ehdi siementää. Säännöllisellä torjunnalla on mahdollista saada isotkin kasvustot taltutettua, jos uusia siemeniä ei pääse muodostumaan.

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut on mukana Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoimassa valtakunnallisessa (2019–23) VieKas-LIFE-hankeessa, joka tarjoaa neuvoa vieraslajien torjuntaan liittyvissä kysymyksissä ja järjestää talkoita jättipalsamiesiintymien torjumiseksi. Kesällä 2021 VieKas-LIFE järjestää jättipalsamin kitkemistalkoita porukalla ja soolotalkoina. Talkookohteet ja ilmoittautumisohjeet ovat osoitteessa vieraslajit.fi. Talkookohteet ovat karttatietoina ja kohteissa on talkookyltti. Kampanja päättyy elokuussa ja Suomen luonnonpäivänä 28.8. ahkerimmat soolotalkoilijat palkitaan. 

Hankkeen aluekoordinaattorina on Kerttu Hakala, puh. 044 491 9451.

viekas.laji.fi/

Lisätietoa vieraslajeista Mikkelin kaupungin vieraslajit-sivulla.