Vinkkejä kesätyönhakuun -verkkotapahtuma 17.2. kello 13–15

Nuoria puistossa.

OSUVA – nuorten ja nuorten aikuisten digitaitojen sparraus -hanke järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa kaikille avoimen Vinkkejä kesätyönhakuun -verkkotapahtuman torstaina 17.2. kello 13–15. Tapahtuman kohdealueena on koko Etelä-Savo.

Tarve kesätyönhakuun liittyvälle verkkotapahtumalle nousi esille alueen nuorten parissa toimivien asiantuntijoiden keskuudessa, sillä suuri osa perinteisistä Etelä-Savon rekrytointitapahtumista ja -messuista on jouduttu myös tänä vuonna perumaan koronan vuoksi.

Tapahtumassa Mikkelin kaupungin työllisyyspalvelujen Pia Korkka kertoo erilaisista kanavista, joiden kautta kesätöitä voi hakea Etelä-Savon alueella. Lisäksi Korkka antaa vinkkejä omaan aktiiviseen kesätyönhakuun. Valto-hankkeen asiantuntijat kertovat, kuinka valmistautua kesätyönhakuun ja esimerkiksi videohaastatteluihin ja kuinka hyödyntää sosiaalista mediaa työnhaussa. Satoja nuoria kesätyönhakijoita työuransa aikana rekrytoinut ja haastatellut yrittäjä Ville Asikainen antaa työelämäedustajan vinkkejä työhaastatteluun sekä siihen kuinka työnhaussa voi erottua positiivisella tavalla ja kuinka varmistaa että saa olla osa kesätyöporukkaa myös seuraavana kesänä. Ohjaamojen edustajat esittelevät Etelä-Savon Ohjaamojen tarjoamat tukipalvelut kesätyönhakuun sekä vinkkaavat alueen suurimmista kesätyöpaikkojen tarjoajista.

Tapahtumaa pääsee seuraamaan osoitteessa live.darcmedia.fi/auditorio10. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista tai kirjautumista. Tapahtumassa on avoinna chat, jossa osallistujat voivat esittää puhujille kysymyksiä, joihin vastataan puheenvuorojen päätteeksi.

Vinkkejä kesätyönhakuun -verkkotapahtuman järjestäjät toivovat, että mahdollisimman monet oppilaitokset tarjoaisivat opiskelijoille mahdollisuuden seurata lähetystä, jossa nuoret saavat vastauksia kesätyönhakua koskeviin kysymyksiin. Tapahtumaa voi seurata livenä, jonka lisäksi se tallennetaan ja se on nähtävillä kaksi viikkoa samassa osoitteessa. Tapahtuma on osa Ohjaamoviikkoa.

OSUVA – nuorten ja nuorten aikuisten digitaitojen sparraus -hanke on tammikuussa käynnistynyt Etelä-Savon ELY-keskuksen ESR-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on kehittää Etelä-Savon alueen 16–35-vuotiaiden digitaalisia taitoja työelämävalmiuksien edistämiseksi. Hankkeessa järjestetään maksuttomia koulutuksia sekä yksilöohjausta kohderyhmäläisille. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia.

Linkki: Kaupungin kesätyöhaku on käynnissä