Ystävyyskaupunkitoiminta tarjoaa Mikkelille tärkeitä kansainvälisiä suhteita

Ystävyyskaupunkien edustajat ryhmäkuvassa.

Mikkelin ystävyyskaupunkitoiminta on ollut kesän 2022 aikana aktiivista. Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien vierailua edelsi mikkeliläisten edustajien vierailu Unkarissa. Kysyimme ajankohtaiset kuulumiset ystävyyskaupunkitoiminnasta kaupungin strategia- ja kehityspäälliköltä Aki Kauraselta, joka vastasi käytännön järjestelyistä pohjoismaisille vieraillemme.

Edustajat Ruotsin Boråsista, Norjan Moldesta ja Tanskan Vejlestä saapuivat kolmen päivän vierailulle elokuun alkupuolella. Pohjoismaisia ystävyyskaupunkivierailuja on järjestetty säännöllisesti 1940-luvulta lähtien. Mikkelin ensimmäinen pohjoismainen ystävyyskaupunki oli Ruotsin Borås, jonka Norjan ja Tanskan ystävyyskaupungit tulivat luontevasti myös Mikkelin ystävyyskaupungeiksi.

Alun perin ystävyyskaupunkisuhteet solmittiin Boråsiin osana niin sanottua kummikaupunkitoimintaa. Tuolloin ruotsalainen kummikaupunki tuki sodasta kärsinyttä Mikkeliä rahallisesti ja materiaaliapuna. Mikkelissä on edelleen pystyssä tähän toimintaan liittyen saatuja ”ruotsalaistaloja” muun muassa Kalevankankaalla.

Nykyään ystävyyskaupunkien välisiä vierailuja järjestetään kahden vuoden välein, mutta koronasta johtuen väli venyi nyt neljään vuoteen. Tällä kertaa vieraat tutustuivat muun muassa uuteen jätevedenpuhdistamoon ja EcoSairilaan, Sodan ja rauhan keskus Muistiin ja Kyyhkylään sekä osallistuvat risteilylle Astuvansalmen kalliomaalauksille.

 – Teemoitetut vierailut on ystävyyskaupunkitoiminnan ydin. Osallistujina on aina ylin luottamushenkilö- ja viranhaltijajohto. Tänä vuonna järjestettiin myös nuorten vierailu edeltävällä viikolla, kertoo strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen.

Nuorten vierailu toteutui erillishankkeella eli Nordic IceBreakerilla. Hankkeen teemana oli nuorten osallisuuden lisääminen päätöksenteossa. Vierailijat saapuivat niin ikään Boråsista, Moldesta ja Vejlestä. Nuorten kanssa työpajoihin osallistui myös paikallisia luottamushenkilöitä.

– Lisäksi aiempina vuosikymmeninä on ollut kulttuurinvaihtoa, urheiluseurojen välisiä tapahtumia ja muita tapauskohtaista yhteydenpitoa. Nämä tosin ovat vähentyneet viimeisen 15–10 vuoden aikana, syinä tähän arvioni mukaan on henkilöiden vaihtuminen tai se, että matkailu on ylipäänsä yleisempää ja helpompaa.

Varsinaisen ystävyyskaupunkivierailun teemana Mikkelissä oli varautuminen.

– Olimme jo etukäteen sopineet, että käsittelemme koronasta selviytymistä kaupungeissamme. Myös sota Ukrainassa ja sen luoma maailmatilanne huomioitiin varautumisnäkökulmassa. Yleensä myös ajankohtaiset elinvoimahankkeet nousevat keskusteluihin. Jokainen kaupunki toki haluaa kertoa hyviä ja positiivisia asioita toisilleen, Kauranen jatkaa.

Kaurasen mielestä Mikkeli voi oppia ystävyyskaupungeiltaan paljon, joten vierailut tarjoavat käytännön vinkkejä.

– Erityisesti pohjoismaiset ystävyyskaupunkimme ovat luonteeltaan, yhteiskuntarakenteeltaan ja järjestelmiltään samankaltaisia kuin me, joten vertailu onnistuu hyvin ja erilaiset kokemukset ovat sovellettavissa kaupunkien kesken. On myös tärkeää, että meillä on pitkäikäisiä ja luottamuksella rakennettuja yhteyksiä ulkomaille, jolloin yhteydenottokynnys on matala ja saamme apua, jos vain toinen voi sitä antaa. Vierailuiden tärkeä osa onkin järjestää vapaamuotoisten tilaisuuksien lisäksi sellaisia hetkiä, jolloin voimme tosissamme keskustella.

Mikkelilläkin on vastavuoroisesti annettavaa pohjoismaisille kumppaneilleen.

– Meidän ei tarvitse hävetä tekemisiämme. Tämänkertainen vierailu osoitti sen, että pystymme laatimaan ja toteuttamaan hyvin korkealaatuisen ohjelman, joka kiinnostaa. Ja vielä olisi jäänyt paljon mielenkiintoista näytettävää ja keskusteltavaa, Kauranen pohtii ja nostaa mieleenpainuvimmaksi kokemukseksi käynnin uudessa jätevedenpuhdistamossa.

Békéscsabassa saatiin uusia tuttavuuksia

Unkarissa, lähellä Romanian rajaa sijaitseva Békéscsaba on ollut Mikkelin ystävyyskaupunkina neljäkymmentä vuotta. Väkiluvultaan hieman Mikkeliä suurempi kaupunki sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Budapestista. Heinäkuussa tehtyyn ystävyyskaupunkivierailuun osallistuivat kaupunginjohtaja Timo Halonen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola ja viestintäpäällikkö Heidi Hänninen. Paikalla olivat myös Békéscsaban muut ystävyyskaupungit.

Kolmen päivän aikana vieraat tutustuivat muun muassa paikallisiin elinvoimatekijöihin, kuten aurinkovoimapuistoon. Ryhmä vieraili luonnollisesti myös kaupungintalolla sekä kauniissa Szabadkígyós-linnassa, joka on juuri valmistunut kävijöille massiivisen remontin jälkeen.

– Ohjelma Unkarissa oli tiivis. Kaikesta huokui, että olimme erittäin tervetulleita vieraita. Oli myös mielenkiintoista tavata Békéscsaban muiden ystävyyskaupunkien edustajia itäisestä Euroopasta, kertoo viestintäpäällikkö Heidi Hänninen.

Békéscsabassa toimii Suomi–Unkari-ystävyysseura, jonka toimintaan mikkeliläiset pääsivät myös tutustumaan. Ystävyysseuralla on vahva halu tiivistää suhteitaan Mikkeliin muun muassa koulutuksen näkökulmasta. Suomen kieltäkään ei Békéscsabassa ole unohdettu, sillä Mikkelin delegaatio sai yhtenä päivänä oppaakseen ystävyysseuran aktiivin, jonka kanssa keskustelu onnistui suomeksi.

Békéscsabassa sijaitsee myös Mikkeli tér eli Mikkeli-aukio. Vastaavasti Mikkelissä on Békéscsabankatu, joka sijaitsee lähellä Laajalampea.

Mikkelin ystävyyskaupungit ovat Borås, Molde, Vejle ja Békéscsaba. Lisäksi saksalainen Kreis Ostholstein on Mikkelin maakunnallinen ystävyysseutu. Virolainen Moisakyla on Mikkelin ystävyyskunta itsenäisen Anttolan ajoilta. Myös venäläinen Luga on Mikkelin ystävyyskaupunki, mutta käytännössä yhteydenpitoa Pietarin lähistöllä sijaitsevaan kaupunkiin ei ole ollut enää vuosiin, nykyisessä maailmantilanteessa vielä vähemmän.

***

Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarja viestii Mikkelin kaupungin arvoja. Juttusarjassa julkaistaan uusi artikkeli viikoittain vuoden 2022 loppuun asti.

Onko sinulla juttuidea? Kerro siitä meille osoitteeseen viestinta@mikkeli.fi.