Joukkoliikenne

Mikkeli on Waltti-matkakorttikaupunki. Waltti-kortin voi hankkia Asiointipisteestä kaupungin virastotalolta (Maaherrankatu 9 - 11) tai nettikaupasta www.waltti.fi.

Palveluopas

Mikkelin koulujen joululoma 21. - 30.12.2016. Koulupäivinä ajettavia vuoroja ei liikennöidä

Joulun liikennöinti:

Jouluaatto 24.12. liikennöidään lauantain aikatauluilla siten, että yleisesti Mikkelin kaupungin seudulliset vuorot ajetaan klo 13:00 saakka (lista waltti-vuoroista, jotka ajetaan). 

Mikkelin paikallisliikenteessä ajetaan 24.12. lauantailiikenteen aikataulun mukaisesti viimeisinä vuoroina torilta klo 13:15 lähtevät vuorot.

Moppe-palveluliikenne ei liikennöi jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä.

Joulupäivänä 25.12. ei liikennöidä lainkaan.

Tapaninpäivänä 26.12. liikennöidään kaikki liikenteet sunnuntain (S, SS) aikatauluilla.

Uuden vuoden liikennöinti:

Uudenvuodenaatto 31.12.2016 liikennöidään lauantain aikatauluilla.

Uudenvuodenpäivä 1.1.2017 liikennöidään sunnuntain aikatauluilla.

Loppiainen 6.1.2017 liikennöidään sunnuntain aikatauluilla.

 

Mikkelin joukkoliikenteessä on käytössä Waltti-kortti. Waltti-liikenteen autot on merkitty W-kyltillä.

Waltti on valtakunnallinen korttijärjestelmä, joten matkakorttia voi käyttää useamman alueen joukkoliikenteessä. Matkat pitää kuitenkin ladata erikseen jokaiselle liikennöintialueelle.

Waltti-kortilla pääsee myös kaupunkien välillä

Waltilla voi matkustaa myös väleillä Mikkeli-Juva-Savonlinna, Mikkeli-Juva-Sulkava, Mikkeli-Anttola-Puumala-Sulkava-Savonlinna, Mikkeli-Haukivuori-Pieksämäki ja Mikkeli-Hirvensalmi-Joutsa.

Waltti-auton tunnistaa W-kyltistä. Linjoilla Mikkeli-Juva-Savonlinna, Mikkeli-Anttola-Puumala ja Mikkeli-Juva-Sulkava voi olla myös sellaisia markkinaehtoisen liikenteen vuoroja, joissa Waltti-lippu ei käy.

Waltti-kortti hankitaan Asiointipisteestä tai kaupungin Waltti-nettipalvelusta (https://nettilataukset.waltti.fi/). Waltti-nettipalvelussa ei peritä palvelumaksuja, kaupungin korttimaksu on 0 € (normaalisti 5€).

Waltti-nettikaupan pikaohjeita: Matkakortin tilausMatkakortin lisääminen oman käyttäjätunnuksen alle , Matkakortin tilaaminen alle 17-vuotiaalle lapselle

Asiointipisteen toiminnan nopeuttamiseksi tulosta ja täytä valmiiksi Waltti-matkalipun tilauslomake ja ota se mukaan Asiointipisteeseen. Lipun hinnan lisäksi ensimmäisellä kerralla korttimaksu on 5€ ja palvelumaksu 2€. Lisälatauksen palvelumaksu Asiointipisteessä 3€ ja busseissa 4€.

Tiedot Waltti-vuoroista
Ely-keskuksen sivuilla (www.ely.keskus.fi > Joukkoliikenne > Waltti)

Waltti-aikataulut
www.matka.fi
www.mikkeli.fi/palvelut/joukkoliikenteen-aikataulut-reitit-ja-vyohykekartat

Matkahuollon asiakaspiste Matkakeskuksessa ei myy Waltti-kortteja. 

www.waltti.fi

 

Yhteystiedot

Kaupungin Kyytineuvo ja joukkoliikenteen yhteyshenkilö
Joukkoliikenneinsinööri Liisa Heikkinen, puh. 044 794 2526

Käyntiosoite
Kaupungin virastotalo (3 krs.), Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli

Postiosoite
PL 278, 50101 Mikkeli