Anttolan asiointipiste

Asiointipiste on kaupungin ylläpitämä julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelupiste. Asiointipisteessä on kaupungin omien palvelujen lisäksi saatavilla verohallinnon, Digi- ja väestötietoviraston, Kelan ja TE-toimiston palveluja. Mahdollisuus etäpalveluun on em. toimijoiden sekä Etelä-Savon oikeusavun kanssa.

Esteettömyystiedot

Reitti pääsisäänkäynnille

Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.

Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.

Pääsisäänkäynti

Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.

Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi ja lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi aukeaa painikkeen avulla automaattisesti.

Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.

Tuulikaappi on ahdas.

Sisätilat

Asiointipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.

Asiointipisteessä on opasteet eri tiloihin.

Asiointipisteen ovet erottuvat selkeästi. Lasiovissa on kontrastimerkinnät.

Asiointipisteen odotustilassa ei ole vuoronumerojärjestelmää. Odotustilassa on istuimia.

Asiointipisteessä on esteetön wc samassa kerroksessa kuin asiointipiste.