Tietoa Mikkelistä

Lupa kilpailuihin ja harjoituksiin

Rallikilpailut ja tiensulkulupa

Nopeuskilpailuja henkilöautoille ja moottoripyörille saa järjestää vain suljetulla tiellä. Tien sulkemiseen tarvitaan lupa, jonka asemakaavan mukaiselle liikenneväylälle myöntää kunta ja sen ulkopuoliselle tiealueelle poliisilaitos, jonka toimialueella ajoreitti tai sen pääosa sijaitsee. Lisäksi poliisilla on tienpitäjää kuultuaan oikeus tien tilapäiseen sulkemiseen esimerkiksi urheilukilpailujen, kansanjuhlien, näyttelyiden, puolustusvoimien harjoitusten, paraatien tai näytösten vuoksi.

Maastoliikennelain mukainen lupa kilpailuihin ja harjoituksiin

Moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaan kilpailujen ja harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samassa maastossa on haettava maastoliikennelain 30 §:n mukainen lupa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Mikkelissä lupa haetaan Mikkelin seudun ympäristöpalvelut -yksiköltä. Myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseen on haettava lupa, jos tapahtumasta on odotettavissa huomattavia haittoja luonnolle, muulle ympäristölle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle, kalastukselle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle. Toiminnalle on oltava myös alueen omistajan kirjallinen lupa.

Maastoliikennelain mukaisen lupahakemuksen voi tehdä sähköisesti Lupapiste –palvelun kautta. Lisäksi hakemuslomake löytyy Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen www-sivuilta.

Vesiliikennelain mukainen lupa kilpailuihin ja harjoituksiin

Moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla suoritettavien kilpailujen tai harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samalla vesialueella on haettava vesiliikennelain 21 §:n mukainen lupa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Mikkelissä lupa haetaan Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta.  Myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseen on haettava lupa, jos tapahtumasta on odotettavissa merkityksellisiä ympäristöhaittoja. Lupahakemuslomake löytyy Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen www-sivuilta.

Vesialueen omistajan on annettava suostumuksensa luvan myöntämiseen. Usean kunnan alueella pidettävään kilpailuun tai harjoitukseen haetaan lupaa paikalliselta ELY-keskukselta. Usean ELY-keskuksen toimialueella pidettävään kilpailuun tai harjoitukseen myöntää luvan se ELY-keskus, jonka alueella kilpailu pääosin pidetään.