Wanha Muuntamo

Artikkelikuva

Wanha Muuntamo rakennettiin Pursialaan vuonna 1947. Muuntamo on toiminut sähköasemana ja jakomuuntamona, jonka kautta on kulkenut sähköä Pursialan teollisuusalueelle. Tiettävästi ensimmäisinä muuntamon käyttäjinä ovat toimineet Pursialan rannassa aikoinaan sijainnut Vapo:n saha sekä Mikkelin kaupungin puistotilat. Wanha Muuntamo oli toiminnassa aina vuoden 2006 kevääseen saakka, jolloin kaksikerroksiselle rakennukselle asetettiin suojelumääräys.

Esteettömyystiedot

Reitti pääsisäänkäynnille

 

 

 

Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.

Kulkureitti sisäänkäynnille on epätasainen.

 

 

Pääsisäänkäynti

 

 

 

Sisäänkäynti erottuu selkeästi.

Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.

Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.

 

 

Sisätilat

 

 

 

Asiointipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.

Asiointipisteessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.

Asiointitilassa on vähintään 4 kääntyvää porrasaskelmaa.

Asiointipisteen ovet erottuvat selkeästi.