Uutiset tagilla 'Urheiluseurat'

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupungille on myönnetty 20 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta vähävaraisten perheiden 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseksi. Avustuksella tuetaan liikunnan perustoimintaa, jota on lasten tai nuorten viikoittainen harrastaminen ohjatussa liikuntatoiminnassa. Harrastustuki 2020 -hankkeeseen ilmoittautui mukaan 18 mikkeliläistä urheiluseuraa. Mikkelin kaupunki on myöntänyt jokaiselle seuralle avustusmäärän, jonka seurat myöntävät edelleen perheille tukemaan harrastustoimintaa kyseisessä […]

Artikkelin kuva

Jääkiekkoseura Jukurit vierailee maanantaina 18.11. kaikissa mikkeliläisissä ala- ja yläkouluissa. Jokainen mikkeliläiskoululainen saa pääsylipun Jukurien kotiotteluun. Koulukiertue järjestetään tänä vuonna maanantaina 18. marraskuuta, ja päivän aikana joukkue tapaa kaikkiaan 26 koululaisryhmää. Tämän vuoden teemana on "Täyttä elämää", jolla halutaan kertoa hyvän, täysipainoisen ja monipuolisen elämän tärkeydestä. Ammattiurheilijan elämässä tasapaino on erityisen tärkeää, sillä huippusuoritukseen pystyy […]

Artikkelin kuva

Jukurien liigajoukkue on Mikkelissä tänä vuonna vietettävän Lukemisen unelmavuoden lukukummi. Aiemmin lukukummeina ovat toimineet Lukukoira Olga ja Lukevin luokka -kilpailun voittaja Rouhialan koulun 2B-luokka. Lukukummin tehtävänä on innostaa ja kannustaa lukuharrastuksen pariin esikuvana ja rinnalla kulkijana. Osana lukukummiutta Jukurien pelaajat paljastavat omat suosikkikirjansa ja lukuvinkkinsä. Pelaajien lempikirjoista on koottu näyttely Mikkelin pääkirjastoon, ja kirjoja on […]

Artikkelin kuva

Mikkeliläisille palloilun ystäville on herkkua tarjolla. Mikkelin Palloilijat ja Mikkelin Jukurit tuovat myyntiin molempien seurojen kausikortit sisältävän kausikorttipaketin. 149 euron hintainen paketti sisältää Jukurien loput tämän kauden runkosarjaottelut kattavan seisomakausikortin ja Ykköseen ensi kaudeksi nousevan Mikkelin Palloilijoiden kausikortin kaudelle 2020. Vaihtoehtona on 99 euron hintainen lippupaketti, joka sisältää 10 seisomapaikkalippua Jukurien runkosarjaotteluihin kuluvalle kaudelle ja […]

Artikkelin kuva

Mikkelin pääkirjastoon tulee lainattavaksi tästä viikosta alkaen neljä Jukurien kausikorttia. Idea korttien tuomisesta kaikkien kirjastonkäyttäjien ulottuville on napattu pääkaupunkiseudulta, jossa Helsingin Töölön kirjastosta on voinut lainata koripallojoukkue Helsinki Seagullsin kausikortteja lokakuun alusta asti. Jukurit on nyt tiettävästi ensimmäinen jääkiekkoliigan seura, joka tarjoaa kausikortteja paikallisen kirjaston kautta lainattavaksi. – Tämän kauden teemanamme on toimia ja pelata […]

Artikkelin kuva

Kiekko putoaa jäähän ja luistimet laulavat. Suomen seuratuin urheilusarja alkaa jälleen. Jääkiekkoliigan kotiavauksessaan Jukurit kohtaa Lahden Pelicansin. Ennen kauden alkua Jukurit valmistautui tulevaan vierailemalla muun muassa Japanissa saakka. Matkustelu on hieman lisännyt joukkueen rasitusta, mutta viikinkirivit ovat valmiina tuleviin koitoksiin. Harjoituskauden seitsemästä ottelustaan Jukurit voitti neljä. Tappiot tulivat KHL-joukkue Vitjazin lisäksi kahdessa viimeisessä ottelussa Ilvestä […]

Artikkelin kuva

Mikkelin Jukurit ja Mikkelin Toimintakeskus keräävät lauantaina 14.9. Jukurien kotiottelussa alakouluikäisille sopivia kirjoja. Kirjat lahjoitetaan Tuppuralan koululle uutta kirjastokokoelmaa varten. Koulun kirjasto tuhoutui kesällä tulipalossa. Jos siis olet menossa lauantaina Jukurien otteluun, ota lapsille sopiva kirja tai vaikka useampi mukaasi ja jätä ne pääaulan keräyspisteeseen. Kirjoja voi tuoda myös Toimintakeskuksen kierrätysmyymälään (Lentokentänkatu 17) suoraan kassalle […]

Artikkelin kuva

Vuosittain eri paikkakunnilla pelattava jalkapallon C-nuorten lopputurnaus pelataan tänä vuonna Mikkelissä. Suomen Palloliitto on myöntänyt Mikkelin Palloilijoille 90-vuotisjuhlavuoden ansiosta Kai Pahlman SM-lopputurnauksen järjestelyoikeudet. Turnaus pelataan elokuussa 1.-4.8. kuudella eri kentällä, joista kaksi sijaitsee Mikkelin Raviradalla. Kaikki kentät ovat aivan Mikkelin keskustan tuntumassa. Turnauksen avaus- ja loppuottelut pelataan Mikkelin Urheilupuistossa. Turnaukseen on MP:n lisäksi selviytynyt karsintojen […]

Artikkelin kuva

Mikkelin Jukurien Mikko Kokkonen ja Henri Nikkanen varattiin odotetusti NHL:ään juhannusviikolla. Kesän 2019 varaustilaisuus oli historiallinen mikkeliläiselle jääkiekkoilulle: tilaisuudessa varattiin peräti kolme Mikkelissä kiekkouransa aloittanutta pelaajaa. NHL-seura Toronto Maple Leafs on varannut Mikkelin Jukurien puolustajan Mikko Kokkosen NHL:n varaustilaisuuden kolmannella kierroksella. Kokkosen varausnumero oli 84. Kokkonen ei ennen juhannusviikonloppuna Vancouverissa pidettyä varaustilaisuutta halunnut ennakoida lainkaan, […]

Artikkelin kuva

Jo perinteeksi muodostunut jääkiekkoseura Jukurien koulukiertue on kiertänyt tällä viikolla mikkeliläisissä ala -ja yhtenäiskouluissa. Kouluvierailuilla on näytetty video, jossa pelaajat kertovat terveisensä koulukiusaajille sekä kiusatuille. Videon katsomisen jälkeen on keskusteltu muun muassa siitä, kuinka kaikki tulisi pyytää mukaan leikkeihin ja miten kaverin kanssa peleistä, leikeistä ja oppimisesta saa enemmän irti. Vierailuilla saatiin kuulla myös lasten […]

Edellinen sivuSivu 1Seuraava sivu