Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi – Äänestysbussi kiertää Mikkelin maaseudulla

26.05.2021

Artikkelin kuva

Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkona 26.5. Ennakkoon voi Mikkelissä äänestää kahdeksassa paikassa sekä äänestysbussissa, joka kiertelee Mikkelin maaseudulla 1.6. asti.

Äänestysbussin ensimmäinen kohde keskiviikkoaamuna oli Rahula ja paikallisen kylätalon piha. Vaalitoimitsija Annamari Terästin mukaan heti kello 9 paikalle saapui lähes kymmenen äänestäjää.

– Vakioporukkaa olivat. Yleensä äänestysbussia käyttävät he, jotka ovat ennenkin käyneet, Terästi sanoo.

Alkuruuhkan jälkeen paikalle saapuu taas yksi äänestäjä. Bussin kuljettaja Jouni Hyle ojentaa äänestyslipukkeen bussiin noustessa. Äänestämisen jälkeen rahulalainen Jukka Loponen kiittelee toimivaa palvelua.

– Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun äänestin äänestysbussissa, Loponen kertoo.

– Päätin käydä nyt bussissa äänestämässä, koska olin tässä samalla ulkoiluttamassa koiraa. Tämä oli oikein kätevää, tyytyväinen äänestäjä myhäilee ja jatkaa matkaansa.

Annamari Terästi vielä muistuttaa, että aina ennen uuteen paikkaan ajamista bussi desinfioidaan kunnolla. Rahulasta bussin matka jatkui Ylivedentielle ja sieltä vielä kahteen muuhunkin kohteeseen. Pääsääntöisesti äänestysbussi pysähtyy maaseudulla, mutta torstaina 27.5. sen ensimmäinen määränpää on Xamkin kampus, joten samalla se palvelee neljän tunnin ajan Nuijamiehen, Kirjalan ja Urpolan kaupunginosien asukkaita.

Äänestysbussi.
Äänestysbussi Rahulassa. Kuva: Ismo Funke.

Äänestysbussissa noudatetaan samoja terveysturvallisuusohjeistuksia kuin muissakin ennakkoäänestyspaikoissa. Kaupunki suosittelee erityisesti kasvomaskin käyttämistä. Äänestäjä voi halutessaan ottaa mukaansa oman kynän.

Äänestysbussin pysähdyspaikat ja aikataulut ovat osoitteessa mikkeli.fi/kuntavaalit2021.

Pääkuva (Ismo Funke): Annamari Terästi valmistautuu ottamaan vastaan Jukka Loposen äänen äänestysbussissa.