Kuntavaalien ennakkoäänestys kestää lähes kaksi viikkoa – Äänestäjiä kehotetaan välttämään ruuhkia

25.05.2021

Artikkelin kuva

Kuntavaalien 2021 ennakkoäänestys kestää poikkeuksellisesti lähes kaksi viikkoa. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 26.5. ja loppuu tiistaina 8.6. Kuntavaaleissa valitaan uudet kaupunginvaltuutetut seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Tällä kertaa ennakkoäänestyspäiviä on peräti 14. Jotkin ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna myös lauantaisin ja sunnuntaisin.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa, Mikkelissä tai muualla. Kaikki Mikkelin ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat ovat osoitteessa mikkeli.fi/kuntavaalit2021. Ennakkoäänestyksen aikana Mikkelissä on käytössä myös äänestysbussi, jonka reitit ja aikataulut ovat myös vaalisivullamme.

Terveys edellä myös äänestyspaikoilla – Ruuhkia kannattaa välttää

Mikkelin kaupunki huolehtii terveysturvallisuudesta äänestyspaikoilla oikeusministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistusten mukaisesti. Koronaviruksen riskiryhmään kuuluvia muistutetaan erityisesti siitä, että ennakkoäänestyksen päiviä on lisätty. Erityisesti ensimmäisinä ja viimeisinä ennakkoäänestyspäivinä äänestyspaikoilla on usein ruuhkaa, ja tämä kannattaa huomioida. Muutoin riskiryhmään kuuluvia kehotetaan saapumaan ennakkoäänestyspaikalle arkiaamuisin.

Mitä mukaan ennakkoäänestyspaikalle?

Ennakkoäänestyspaikalle tarvitset mukaasi kuvallisen henkilöllisyystodistuksen (ajokortti, poliisin myöntämä henkilökortti tai passi) ja kasvomaskin. Jos äänioikeutetulla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa voimassa olevaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Halutessasi voit ottaa äänestyspaikalle mukaan oman kynän, jolla voit kirjoittaa ehdokkaasi numeron äänestyslappuun.

Osoitteessa vaalit.fi on kuvattu, miten äänestäminen ennakkoäänestyspaikalla toteutetaan.

Postitse tullutta äänioikeusilmoitusta ei tarvita äänestyspaikalla

Kotiisi postina saapunutta ilmoitusta äänioikeudesta ei tarvitse ottaa mukaan ennakkoäänestyspaikalle. Sitä ei myöskään tarvitse ottaa mukaan äänestyspaikalle, jos äänestät varsinaisena vaalipäivänä 13.6.

Vaalipäivänä voi äänestää ainoastaan äänestysalueensa äänestyspaikassa. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa äänioikeusilmoituksessa. Mikkeli on jaettu 21 äänestysalueeseen.

Vaaleissa voi äänestää henkilö, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta ja jolla on äänioikeus omassa kotikunnassaan. Suomen kansalaisten ohella äänioikeutettuja ovat ne EU-maiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa. Muut ulkomaalaiset ovat äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.

Koronaohjeita äänestäjille

– Käytä kasvomaskia tai kasvovisiiriä, jos siihen ei ole estettä.
– Pidä ainakin kahden metrin etäisyys muihin.
– Käytä käsihuuhdetta, jota äänestyspaikalla on tarjolla.
– Seuraa vaalivirkailijoiden antamia ohjeita.

Henkilöllisyyden tarkastamisen aikana äänestäjä voi joutua riisumaan kasvomaskinsa. Tällöin toimitaan seuraavasti:

– Ojenna henkilöllisyystodistuksesi vaalivirkailijan ilmoittamaan paikkaan.
– Käytä käsihuuhdetta.
– Jos vaalivirkailija pyytää sinua poistamaan maskin, ota maski kasvoiltasi tarttuen korvalenkkeihin molemmin puolin.
– Pidä maskia lenkeistä koko tarkastuksen ajan.
– Kun saat vaalivirkailijalta luvan, pue maski yllesi varoen koskemasta kasvojasi.
– Käytä käsihuuhdetta. Laita henkilöllisyystodistuksesi talteen.

Tietoa kuntavaaleista ja äänestämisestä osoitteessa mikkeli.fi/kuntavaalit2021.

Linkki: Kuntavaalien 2021 ehdokaslistojen yhdistelmä Mikkelissä (sisältää kaikki ehdokkaat ja heidän numeronsa)

Mistä äänestetään?

Kuntavaalit järjestetään kesäkuussa 2021 Suomen jokaisessa kunnassa ja kaupungissa, lukuunottamatta Ahvenanmaan kuntia. Vaaleissa valitaan uudet valtuutetut.

Kaupunginvaltuusto on kaupungin ylin päättävä toimielin, joka päättää muun muassa kaupungin talousarviosta, kuntaverotuksesta, kaupungin strategiasta, elinvoimahankkeista, varhaiskasvatuksesta, perus- ja toisen asteen opetuksesta, kaavoituksesta, liikuntapaikoista ja monista muista jokapäiväistä elämäämme koskettavista aiheista. Äänestämällä kuntavaaleissa voit vaikuttaa yhteisiin Mikkeliä ja mikkeliläisiä koskettaviin asioihin.

Kuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein. Alun perin vaalien piti olla huhtikuussa, mutta Suomen koronaepidemiatilanteen vuoksi vaalit siirrettiin kesäkuulle. Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa toimintansa elokuussa 2021, minkä myötä muodostetaan myös uusi kaupunginhallitus ja kaupungin lautakunnat.