Mikkelin liikenteessä näkyvät Soisalon Liikenne Oy:n kaasubussit ja kaupungin biokaasuautot

20.05.2021

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupungin julkisen liikenteen sopimus kilpailutettiin viimeksi syksyllä 2020. Huomiota kiinnitettiin erityisesti ympäristönäkökulmiin ja paikallistalouteen, ja velvoitteeksi asetettiin, että paikallisliikenteeseen tulee tuoda ympäristöystävällisillä käyttövoimilla toimivia linja-autoja. 

Kilpailutuksen voitti Soisalon Liikenne Oy ja viisivuotinen sopimuskausi alkoi 1.5.2021. Nyt Mikkelin alueella liikkuu neljä Soisalon Liikenteen biokaasulinja-autoa, joissa käytetään paikallisesti tuotettua uusiutuvaa liikennepolttoainetta. 

Mikkelissä on kaksi biokaasulaitosta, Biosairila Oy Metsäsairilassa ja Biohauki Oy Haukivuorella. BioSairila Oy tuottaa kaasua paikallisista biojätteistä ja jätevedenpuhdistamolietteestä ja Biohauki Oy puolestaan maatalouden sivuvirroista, kuten lehmänlannasta.  

Biokaasua jakelee Mikkelin alueella Etelä-Savon Energia Oy. ESEn e-kaasuasemat sijaitsevat tällä hetkellä Mikkelissä kauppakeskus Graanilla ja Haukivuorella BioHauki Oy:n tuotantolaitoksen yhteydessä. Kesäkuun aikana myös Tuskuun valmistuu e-kaasuasema, jossa on paikallisen biokaasun lisäksi tarjolla myös nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä. Lisäksi Pertunmaalle on rakenteilla oma e-kaasuasema. 

Yhteiskäyttöautotkin kulkevat biokaasulla 

Mikkelin kaupungin strategiaan kuuluu tärkeänä osana biopolttoaineiden käytön ja ympäristöystävällisten käyttövoimien lisääminen. Tämän vuoksi myös työntekijöiden työmatka-ajoja varten olevat kaupungin yhteiskäyttöautot kulkevat ensisijaisesti biokaasulla, jonka avulla kasvihuonepäästöjä voidaan vähentää jopa 90 %.

 

Kuva: Etelä-Savon Energia