Mikkelissä järjestettiin vieraslajien torjuntatalkoita – Jättipalsami saatiin kuriin Peitsarissa

02.09.2022

Artikkelin kuva

Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas Life -hankkeessa torjuttiin tänäkin kesänä jättipalsamia Mikkelissä. Talkoita järjestettiin Emolassa, Peitsarissa, Ratinlammella ja Otavassa, ja niitä täydennettiin kaupungin urakoina tilaamilla niitoilla. Eri kaupunginosissa oli myös kylteillä osoitettuja soolotalkookohteita viime vuoden tapaan.

– Vapaaehtoisten avulla jättipalsami on saatu kuriin esimerkiksi Peitsarissa haketusalueen lähellä. Laajalammella Kaituentien päässä talkoot eivät koskaan toimineet, mutta omatoimisena soolotalkookohteena kitkijöitä on sielläkin käynyt ahkerasti, kertoo torjuntaa koordinoinut Kerttu Hakala.

Jättipalsami on haitallinen vieraslaji, jota ei lain mukaan saa kasvattaa eikä levittää. Mikkelissä laji uhkaa esimerkiksi kosteikkoalueita kuten Ratinlampea, jossa talkookumppanina on Suomen luonnonsuojeluliiton Suur-Savon yhdistys.

– Tällä hetkellä mikään ei korvaa asiansa osaavien kitkijöiden työtä. Yhtä tarkkaa torjuntaa ei saa ostetuksi rahalla, mutta kyllä torjunta vaatisi enemmän resursseja myös koneellisena työnä, Hakala pohtii.

Yhteensä talkoisiin osallistui Mikkelissä eri tavoin noin 50 ihmistä. Kaikki vapaaehtoiset kutsuttiin Mikkelin kaupungin tarjoamille kiitoskahveille Ravintola Pormestariin. Paikalle saapuikin yhden pitkän pöydän verran reippaita kitkijöitä.