NHL-konkari Olli Jokinen esiteltiin Jukurien uutena päävalmentajana

04.05.2021

Artikkelin kuva

Jääkiekon SM-liigassa pelaava Mikkelin Jukurit esitteli tänään medialle uuden valmennusryhmänsä. Suurimman huomion sai osakseen kuopiolaislähtöinen NHL-konkari Olli Jokinen, jonka läsnäolo mikkeliläisten vaihtoaitiossa herättänee suurta mielenkiintoa tulevana talvena sekä Savossa että muualla.

– Täällä (Jukureissa) on tehty paljon hyviä juttuja. Jatketaan sitä työtä, mitä on jo tehty ja lisätään oma mauste mukaan, Jokinen totesi seuran tiedotustilaisuudessa tiistaina 4.5.

NHL:ssä muun muassa Floridaa, Los Angelesia, Calgarya ja Winnipegiä edustanut Jokinen tunnetaan lempinimellä ”Päällikkö”. Maajoukkuepaidassa Jokinen saavutti muun muassa olympiahopean ja kaksi pronssia sekä kolme MM-hopeaa ja kolme MM-pronssia sekä World Cupin kakkostilan vuonna 2004. Suomen mestaruuden hän saavutti HIFK:n paidassa. 

Floridan junioriakatemiasta Mikkeliin ensimmäiseen ammattilaisvalmentajapestiinsä saapunut Jokinen haluaa, että Jukurit pelaa ”yhteistyöjääkiekkoa”. Tarkemmista pelisysteemeistä ei tuore päävalmentaja ei vielä paljasta ajatuksiaan.

– Kupletin juoni on nyt se, että päivittäinen arki rakennetaan tarpeeksi vaativaksi, jotta kehittyisimme päivittäin, Jokinen muotoilee.

Mitään erityistä NHL-elementtiä Jokinen ei ole Mikkeliin tuomassa.

– NHL:ssä näkyvät nykyisin jääkiekon kansainväliset ominaisuudet, ihan kuin täälläkin Liigassa. Emme kopioi ketään, vaan teemme omaa juttuamme.

Seitsenkertainen Mestis-mestari Mikkelin Jukurit nostettiin Liigaan syksyksi 2016. Seura ei vielä ole päässyt pelaamaan Liigan pudotuspeleissä.