Saimaanportin koulun työmaan uutisia 12.4.2022

12.04.2022

Artikkelin kuva

NCC Suomi Oy on käynnistänyt tämän viikon maanantaina 11.4.2022 Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaan valmistelevia maanrakennustöitä ja työmaa alueen aitaustöitä, maisematyöluvan saatua lainvoiman maaliskuun lopulla. Työmaa-alue on luovutettu urakoitsijalle ja alue aidataan, ettei työmaa-alueen toiminnoista aiheudu vaaraa ulkopuolisille.

Käytännön työt ovat alkaneet lumien siirroilla ja maanrakennustöiden valmisteluilla sekä työmaa- ja varastointitilojen perustamisella. Lisäksi seuraavan kahden kuukauden aikana tontilla tehdään maisemaluvan piiriin kuuluvia töitä eli muun muassa maankaivuu ja täyttötöitä. Tuomas Varonen toimii valmistelevien töiden aikana työmaan vastaavana työnjohtajana.  Kari Hokkanen aloittaa työmaan vastaavana työnjohtajana toukokuussa 2022.

Koulun nimestä järjestettiin nimikilpailu. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti nimestä kaupunkilaisten ehdotusten joukosta. Saimaanportin nimeä esittäneeseen kaupunkilaiseen on oltu yhteydessä ja hänet palkitaan Mikkeli-aiheisella tuotepalkinnolla.

Kuva: Lukkaroinen Arkkitehdit Oy