Tiedote Rantakylän yhtenäiskoulun sisäilmasta

29.05.2019

Artikkelin kuva

Rantakylän yhtenäiskoululle on perustettu sisäilmatyöryhmä, joka kokoontui ensimmäisen kerran 21.5.2019.

Osa Rantakylän yhtenäiskoulun käyttäjistä on kokenut saavansa oireita sisäilmasta niin sanotun kivikoulun puolella. Kivikoulu ei ole ollut viimeisimmän peruskorjauksen piirissä.

Ennen työryhmän aloituspalaveria kohteessa tehtiin sisäilmatutkimus. Tutkimuksen mukaan kiinteistön sisäilman laatuun vaikuttaa useampi eri tekijä. Kiinteistössä on rakennusajalle tyypillisiä rakenneratkaisuja, jotka ovat osittain vaurioituneet. Kellarikerroksessa, jossa on teknisen käsityön luokka sekä varastotiloja, on havaittu rakenteissa kosteusvaurioita ja mikrobikasvustoa sekä lattiapinnoitteessa paikallisia vaurioita. Lisäksi kiinteistössä oli ilmavuotoja rakenteiden läpi ja ilmanvaihtojärjestelmässä havaittiin pieniä puutteita suodatuksessa. Kiinteistössä oli myös runsasta yläpölykertymää.

Sisäilmatyöryhmä on pyytänyt Mikkelin kaupungin terveysvalvonnalta lausuntoa Rantakylän kivikoulusta. Terveysvalvonnan lausunnon mukaan rakennuksessa on terveydensuojelulain tarkoittama terveyshaitta, jonka poistamiseksi toiminnanharjoittaja on velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin. Mikäli korjaustoimet tehdään kohtuullisessa ajassa ja suojaavat toimenpiteet voidaan toteuttaa, ei terveydensuojeluviranomaisen asettamia käyttörajoituksia tarvita.

Lisätietoa sisäilmasta
Hengitysliitto / sisäilma
THL / sisäilma
Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas
Mikkelin kaupungin sisäilmatoimintamalli